Anitta Mäkinen jakaa kasvun ihmettä joka kevät

Keijunmekot ovat Anitta Mäkisen lempikukkia. Niiden siemenet hän kylvää ensimmäisenä joulun jälkeen.

Anitta Mäkinen kylvää huolellisesti siemenet ruukkuihin, asettaa ruukut valoisaan paikkaan ikkunalle ja alkaa odottaa kasvun ihmettä.
– Ensimmäisenä kylvän aina lempikukkani keijunmekon siemenet. Tänä vuonna niiden kasvu on onnistunut mielestäni oikein hyvin. Kasvatan myös miniauringonkukkia ja tähtisilmiä.
– Lisäksi kasvatan itse tomaatin, kurkun, paprikan ja chilien taimet. Tomaatit ovat Sweet Million -lajiketta, joka on runsassatoinen ja aikainen kirsikkatomaatti.
– Chileistä lempilajikkeeni on Bolivian Rainbow, jonka hedelmät kypsyvät violetista, valkoisen, keltaisen ja oranssin kautta punaiseen. Se on upea pelkästään koristekasvinakin, koska siinä on samaan aikaan erivärisiä hedelmiä.
Apunaan Anitta käyttää kasvivaloja, sillä läheskään joka päivä ei ikkunoista tule luonnonvaloa riittävästi. Siemenet hän hankkii Vesan Siemenliikkeestä tai Toejoen Taimialasta.
Anitta kasvattaa taimia aina niin runsaasti, että niistä riittää jaettavaa muillekin.
– Anopille, lapselle, työkavereille… Kaikki tietävät, että saavat minulta kevään tullen taimia. Joka vuosi päätän, että ensi vuonna en kylvä mitään tai en ainakaan niin paljon. Ja joka vuosi kylvän kuitenkin. Tänä vuonna olen chilien määrää hiukan vähentänyt, Anitta nauraa.

Lue lisää Uutisluotsista 16. maaliskuuta.

  Jaa: