Armas Virta on ollut puolisonsa omaishoitajana pian neljä vuotta. Marja-Liisa sairastui nelisen vuotta sitten Alzheimerin tautiin ja hänen olonsa on huonontunut radikaalisti viimeisen vuoden aikana.
– Marja-Liisan muisti on alkanut kadota täysin. Hän on äärettömän vähän enää oma itsensä, eikä hänellä ole enää omia mielipiteitä, Armas kertoo.
Armas ei silti koe oloaan yksinäiseksi, vaikka keskusteluyhteys puolisoon on hävinnyt.
– Pidän tuttaviin yhteyttä ja omaishoitajien tapaamisissa saan vertaistukea. Aikalailla samoja asioita muillakin omaishoitajilla nousee esille, hän pohtii.
Kaikki alkoi nelisen vuotta sitten, kun Marja-Liisa alkoi unohdella asioita.
– Huomasin, että nyt ei kaikki ole kunnossa. Hän ei ollut oma itsensä ja hänen muistinsa alkoi pettää. Kun puhuin hänelle, huomasin, etteivät asiat menneet samanlailla perille kuin aikaisemmin, hän muistelee.
Armakselle oli itsestäänselvyys, että hän hoitaa puolisoaan niin kauan kotona kuin hänen apunsa riittää. Raskaimmaksi Armas kokee omaishoitajuudessa puolison ympärivuorokautisen vahtimisen.
– Oli yö tai päivä, minun täytyy nähdä, missä hän on. Yölläkin meillä on aulassa valot, että näen, meneekö Marja-Liisa vessaan vai lähteekö hän ulos. Hän saattaa karata pihalle, kun silmä välttää. Hän on vikkelä jaloistaan. Marja-Liisan syntymäkoti on ollut kotimme lähellä ja sinne hän usein karkaa, kun mahdollisuus tulee, hän kertoo.