An­ni­na Lön­n­berg

Noor­mark­ku

No­kun näyt­tä­möl­lä näh­dään huo­mi­ses­ta per­jan­tais­ta 15. mar­ras­kuu­ta läh­tien ko­me­dia, jos­sa käy­dään läpi pa­ri­suh­ded­raa­maa. Kes­ki-iän krii­si­ään po­te­va ark­ki­teh­ti Mau­ri Pe­kan­pää (Kim­mo Sa­lo­kan­gas) ei enää mei­naa py­syä uu­den vai­mon­sa Bab­sin (Anu Iso­ta­lo) vauh­dis­sa, vaan al­kaa hai­kail­la ta­kai­sin en­ti­sen vai­mon­sa Ar­min (Sari Hel­l­man) luo. Sii­tä syn­tyy sop­pa, jota näyt­tä­möl­lä set­vi­tään huu­mo­rin ja ilot­te­le­van di­a­lo­gin kaut­ta.

– Näy­tel­män on vuon­na 1953 kir­joit­ta­nut See­re Sal­mi­nen ja sii­tä teh­tiin vuon­na 1955 elo­ku­va, jon­ka pää­o­sis­sa oli­vat An­sa Iko­nen ja Tau­no Palo. Elo­ku­va oli tuon le­gen­daa­ri­sen suo­mi­fil­mi­pa­ris­kun­nan juh­la­te­os, sil­lä he oli­vat noi­hin ai­koi­hin näy­tel­leet 20 vuot­ta yh­des­sä. En­sim­mäi­sen ker­ran näy­tel­mä näh­tiin Hel­sin­gin Kan­san­te­at­te­rin la­val­la. Kan­san­te­at­te­ri on Hel­sin­gin kau­pun­gin­te­at­te­rin edel­tä­jä, No­kun Näyt­tä­mön te­at­te­ri­kap­pa­leen oh­jaa­ja Ul­la-Mai­ja Aho-Har­nett ker­too.

– Näy­tel­mä on hy­vin brit­ti­läis­tyyp­pis­tä ko­me­di­aa, vaik­ka on­kin alun pe­rin su­pi­suo­ma­lai­nen näy­tel­mä. Mie­len­kiin­tois­ta on­kin, mi­ten näy­tel­män kir­joit­ta­ja on löy­tä­nyt esi­tyk­seen niin pal­jon sitä sa­maa, mitä tuo­hon ai­kaan juu­ri Bri­teis­sä teh­tiin, hän miet­tii.

Isän van­ha ja uu­si -näy­tel­mä si­joit­tuu No­kun näy­tän­nös­sä edel­leen 1950-lu­vul­le.

– Kä­si­kir­joi­tuk­ses­sa huo­maa sel­ke­äs­ti, mil­lais­ta ai­kaa sil­loin elet­tiin. Suo­mi oli va­pau­tu­mas­sa, oli olym­pi­a­lai­set ja ur­hei­lu­me­nes­tys­tä, Ar­mi Kuu­se­las­ta tuli Miss Uni­ver­sum ja vii­mei­nen so­ta­kor­vaus­ju­na oli saa­tet­tu Neu­vos­to­liit­toon. Näy­tel­mä on niin tar­kas­ti ai­kaan kir­joi­tet­tu, et­tä em­me läh­te­neet tuo­maan sitä ny­ky­ai­kaan. Ajan mo­raa­li­kä­si­tyk­set oli­vat kui­ten­kin edel­leen ole­mas­sa, esi­mer­kik­si avi­oe­ro ei vie­lä tuol­loin ol­lut niin ylei­nen tai hy­väk­syt­tä­vä. Näy­tel­mäs­sä näi­tä asi­oi­ta kä­si­tel­lään huu­mo­ril­la ja ko­me­di­an kei­noin, hän poh­tii.

Näy­tel­mää on oh­jaa­jan mu­kaan ol­lut help­po teh­dä ja vuo­si sit­ten esi­tet­tyyn Jä­nik­sen vuo­teen ver­rat­tu­na Isän van­ha ja uu­si on suo­ra­vii­vai­sem­pi pu­he­näy­tel­mä, ke­vyt­tä ko­me­di­aa, jos­sa tee­ma­na on ikäk­rii­si ja van­ha suo­la. Kes­ki-ikäi­nen Mau­ri Pe­kan­pää on pik­ku hil­jaa huo­man­nut, et­tä nuo­ren vai­mon vauh­dis­sa py­sy­mi­nen on vai­ke­aa ja al­kaa hai­kail­la en­sim­mäi­sen vai­mon­sa ja las­ten­sa äi­din Ar­min pe­rään. Niin­pä hän päät­tää aset­taa nuo­rel­le vai­mol­leen sekä maan­vil­jeys­neu­vok­sel­le ja kan­sa­ne­dus­ta­jal­le Pek­ka Ju­han­kos­kel­le (Las­si Nie­mi­nen) pie­nen jäy­nän, jon­ka avul­la hän saat­tai­si pa­rin yh­teen ja hän voi­si pa­la­ta mah­dol­li­ses­ti ta­kai­sin en­ti­sen vai­mon­sa luo. To­sin Ju­han­kos­ki on is­ke­nyt sil­män­sä Ar­miin ja draa­ma on val­mis. Pe­kan­pään lap­sis­ta nuo­rin on ilois­saan mah­dol­li­ses­ta van­hem­pien­sa yh­teen­pa­luus­ta, mut­ta kes­kim­mäi­nen ei ole niin­kään in­nos­tu­nut asi­as­ta. Pe­kan­pääl­lä on myös kol­mas, van­hin lap­si, jota ei näy­tel­mäs­sä lain­kaan näy.

Kah­den per­heen elä­mät liit­ty­vät mo­nel­la ta­paa yh­teen, sil­lä kan­sa­ne­dus­ta­ja Ju­han­kos­ki asuu vii­kol­la Ar­min luo­na vuok­ral­la. Myös Babs on sil­mäil­lyt jo uut­ta dip­lo­maat­tia, joka oli­si mah­dol­li­ses­ti vauh­dik­kaam­pi kuin hä­nen ny­kyi­nen iä­käs ,mie­hen­sä.

– Haus­kan ei tar­vit­se ol­la tyh­jän­päi­väis­tä hömp­pää, vaan huu­mo­rin avul­la voi kä­si­tel­lä vai­kei­ta­kin asi­oi­ta, jot­ka saat­ta­vat kou­rais­ta it­se ku­ta­kin sy­väl­tä. Nau­ru aut­taa ja pa­ran­taa tai tuo edes pie­nen hy­vän­mie­len tuu­lah­duk­sen. On­gel­mat ja mur­heet ovat sa­mo­ja vaik­ka ai­ka muut­tuu, sil­lä rak­kaus, ka­tu­mus, pet­ty­mys ja ikä­vä ovat sa­man­lai­sia tun­tei­ta kuin seit­se­män­kym­men­tä vuot­ta sit­ten. Näy­tel­mäs­sä on pal­jol­ti kyse an­teek­si­pyy­tä­mi­ses­tä ja an­teek­si­an­nos­ta, pys­ty­tään­kö nii­hin ja aloit­ta­maan alus­ta, oh­jaa­ja poh­tii.

Sen li­säk­si, et­tä näy­tel­mä­har­joi­tuk­set ovat ol­leet No­kun Näyt­tä­mön syk­syn oh­jel­mas­sa, ovat he yh­teis­työs­sä työs­tä­neet oi­val­li­sen la­vas­tuk­sen. Ku­ten Jä­nik­sen vuo­des­sa­kin, No­kun tä­män syk­syn näy­tel­mäs­sä on myös täy­sin sitä var­ten sä­vel­let­tyä mu­siik­kia, sil­lä noor­mark­ku­lai­nen Mark­ku Lah­ti on teh­nyt näy­tel­mää var­ten mu­sii­kin, jon­ka en­si-il­ta on myös per­jan­tai­na. Ko­me­di­a­kat­so­mos­sa ylei­sö pää­see myös tark­kai­le­maan sitä, mi­ten hie­nos­ti la­vas­teet muut­tu­vat näyt­te­li­jöi­den vaih­ta­es­sa asun­nos­ta toi­seen.