Crosskartin SM-sarja huipentuu lauantaina Porissa

Jonttu Rajala kakkosena, taistelu paikasta on tiukka

Kovatasoisen crosskartin SM-sarjan äärimmäisen tiukat pistekamppailut ratkaistaan sunnuntaina Porissa.

Ennakkoarvailut crosskartin SM-mitalisteista voivat ennen ensi sunnuntaina Porissa ajettavaa sarjan finaalikilpailua osua suurella todennäköisyydellä yhtä hyvin oikeaan kuin mennä metsäänkin. Kaikissa neljässä SM-luokassa kuljettajien kärkiviisikot starttaavat Hangassuon radalle vain muutaman pisteen erolla toisiinsa. Kun sarjan viidestä osakilpailusta kunkin kuljettajan heikoin tulos vielä putoaa pisteistä pois, tasaväkisen tiukka pistekamppailu suomenmestaruusmitaleista ratkeaa varmuudella vasta finaalilähtöjen ruutulipun heilahdukseen.

Crosskartin kuninkuusluokan, 750-kuutioisen Xtremin hallitseva hopeamitalisti ja luokan sarjakakkosena päätöskilpailuun valmistautuva porilainen autourheiluässä, Noormarkun UA/MK:ta edustava Joni-Pekka Rajala arvioi pistetilanteen muuttuvan vielä selkeästi sunnuntain kilpailun myötä.

– Xtrem-luokassa näyttäisi siltä, että mestaruus on karkaamassa sarjaa johtavalle Jake Hurskaiselle, mutta muuten kaikki on vielä auki. Sijojen kaksi ja viisi välillä kaikki on mahdollista. Kakkostilan säilyttäminen vaatii kuitenkin hyvää onnistumista, vaikka tuttu kotirata antaakin ehkä pientä etua.

– Heikoimman osakilpailutuloksen pudotessa pois pistetilanne muuttunee vielä tosi rajusti, Rajala laskeskelee.

Xtrem junior-luokan 600-kuutioisten crosskartien viimeisen osakilpailun tulos tulee ratkaisemaan luokan mestaruuden. Kärkipaikalta Hangassuon finaaliin starttaa Karvian Joonatan Ylilammi, joka johtaa myös 125 cc-luokan pistetilastoa vain pisteen erolla toisena olevaan AL-Härmän Jesper Rantaseen. Xtrem-juniorien mestaruuskamppailussa karvialaisen ykkössijaa kärkkyy muutaman pisteen päässä luokan hallitseva Suomen mestari ja pari viikkoa sitten Ruotsissa RallyX-sarjan mestariksi ajanut nuori kauhajokelaiskuski Mikael Uitto. 

Suomen juniorimestaruutta ovat 85-kuutioisten luokassa kärkipaikoilta niin ikään niukan piste-eron turvin tavoittelemassa Keuruun UA:n Minea Perämäki ja Kankaanpään UA:n Iivari Männistö. 

SM-luokkien lisäksi Hangassuolla ottavat mittaa nuorimmat miniluokan kuljettajat ja lisäluokkana sunnuntain finaalikilpailussa ajetaan Xtrem- ja Xtrem-juniorluokkien autoilla naisten luokan kilpailu. Kauden päätöskilpailuun on ilmoittautunut ennätysmäärä, 80 kuljettajaa.

Crosskartin SM-sarja Porin Hangassuolla käynnistyy lauantaina kello 11.00.

SM-pistetilanne ennen Porin osakilpailua, luokka Xtrem: 1.) Jake Hurskainen K-KUA 105 pistettä, 2.) Joni-Pekka Rajala NoorUA/MK 91 p., 3.) Mika Heinonen JoeUA 89 p., 4.) Eetu Virkkunen ViSUA 82 p., 5.) Marko Vainikka ValUA 78 p.  Luokka Xtrem junior: 1.) Joonatan Ylilammi KarUA/MK 114 p., 2.) Mikael Uitto HoMK/UA 103 p., 3.) Tino Niemi ValUA 86 p., 4.) Tinka Perämäki KeurUA 86 p., 5.) Lauri Halonen KCRy 84 p. Luokka 125 cc: 1.) Joonatan Ylilammi KarUA/MK 104 p., 2.) Jesper Rantanen AL-Härmä 103 p., 3.) Joona Ojala AL-Härmä 96 p., 4.) Joni Turpeinen KotkaUA 86 p., 5.) Eemil Piira OUA 86 p. Luokka 85 cc: 1.) Minea Perämäki KeurUA 109 p., 2.)Iivari Männistö KankUA 102 p., 3.) Peetu Piira KoMoKe 97 p., 4.) Jere Huuhka HyUA 84 p., 5.) Justus Häkkinen RaaUA 80 p.