Erävaelluksen SM-mitalit ratkotaan tänä vuonna Noormarkussa. Kisakeskus sijaitsee Ahlströmin ruukilla. Kilpailun järjestää Suomen Erävaelluskilta ry.
Kilpailun johtajana toimii Kullaalla asuva Jaana Hyttinen.
– Satakunnassa ei ole koskaan aikaisemmin järjestetty erävaelluksen SM-kisoja, joten halusin ne tänne, kunhan vain sopiva paikka löytyisi.
– Pitkään mietimme alueita, kunnes saimme vinkin Ahlströmin maista ja mahdollisesta yhteistyökumppanista. Ahlström lähti heti innolla mukaan, joten tulemme Noormarkkuun 2.–5. syyskuuta. Yhtenä vaihtoehtona meillä oli myös Joutsijärvi.
Alunperin Suomen Ladun perustama kilpailu järjestetään jo 51. kertaa. Suomen Erävaelluskilta on isännöinyt kisoja vuodesta 2011 lähtien. Viime vuoden 50-vuotisjuhlakisat pidettiin Saariselän Kiilopäällä, mistä kaikki aikoinaan alkoi.
Kyseessä on Suomen ainoa vuosittain järjestettävä, kaikille avoin vaelluskilpailu, joka käydään kahden hengen partioin. Partioiden on tultava toimeen maastossa kolmen yön yli omin varustein ja ilman huoltoa.
Lue lisää torstain 29.4. Uutisluotsista.
