Hallinto-oikeus palautti Ola Mäensivun ympäristöluvan muutospäätöksen Pomarkun tekniselle lautakunnalle

Kuvituskuva

Vaasan hallinto-oikeus antoi ratkaisunsa valitusasiasta, joka koskee Pomarkun teknisen lautakunnan päätöstä antaa Tilausliikenne Ola Mäensivulle toistaiseksi voimassa olevan ympäristöluvan tiili- ja betonijätteen ja jätteiden mekaanisessa käsittelyssä syntyvän jätteen hyödyntämiseen varastokenttänsä rakenteissa. Lupa salli myös välivarastoinnin sekä mekaanisessa käsittelyssä syntyvän jätteen seulomisen kiinteistöillä.
Ola Mäensivu toimii Riuttantien teollisuusalueella Pomarkussa. Mäensivu haki Pomarkun tekniseltä lautakunnalta muutosta toimintansa ympäristölupaan ja sai sen 2.10.2018. Muutoksenhaun taustalla on Mäensivun yrityksen toiminnan laajentaminen. Lupa myönnettiin määräaikaisena vuoden 2023 loppuun saakka.
Pomarkun teknisen lautakunnan päätöksistä valitti kaksi kuntalaista.

Hallinto-oikeus palautti asian teknisen lautakunnalle.