Hopeaharju laajensi toimintaansa Ulvilaan

Mari Kurppa sai tammikuun alussa Hopeat-perheeseen Ulvilan Hopeapuiston, jota lähtee luotsaamaan hänen luottotyöntekijänsä Katja Igbineweka.

Yrittäjä Mari Kurpalla on kädet triplasti täynnä töitä, kun hän siirtyi viikko sitten vetovastuuseen Ulvilan Hopeapuistosta.

– Vuoden mittainen remontti on nyt takana ja luvat saatiin kuntoon ennen joulua. Remontti viivästyi hieman aikataulusta, mutta nyt kaikki on valmista, kertoo hän tyytyväisenä.

Kurpan tavoitteena on, että vanhukset saisivat jatkossakin Ulvilassa hyvää ja laadukasta hoitoa, virikkeellisyyttä ja mielekästä päivätoimintaa.

– Annamme yksilöllistä hoitoa ja räätälöimme palvelun jokaisen asiakkaan mukaan, hän kertoo palvelukotien toimintakonseptista.

Mari Kurppa on toiminut yrittäjänä vuodesta 2008 Noormarkun Hopeaharjun Palvelukodissa ja vuodesta 2014 Hopeakodossa, joissa hän jatkaa yrittäjänä Hopeapuiston ohessa.

Hopeapuistoa lähtee luotsaamaan Marin pitkäaikainen luottotyöntekijä Katja Igbineweka Noormarkusta ja Ulvilassa koko henkilökunta siirtyy vanhoina työntekijöinä Hopeapuiston palvelukseen.

– Meillä on ammattitaitoista osaamista. Siinä mielessä voin olla luottavaisin mielin, hän hymyilee.

Hopeapuisto mahdollistaa hoidon niin palveluasumisessa kuin tehostetussa palveluasumisessa.