Hunajalaituri tarjoaa paikallista hunajaa

Martti Järvi tarkistaa mehiläispesää Rudanmaassa.

Rudanmaan ohi ajaessa ei voi välttyä huomaamasta viehättävää hunajalaituria, josta voi ostaa paikallista hunajaa kotiin vietäväksi.

– Korona-aika toi ajatuksen hunajalaiturista, josta ihmiset voivat ohimennen napata paikallista hunajaa mukaansa, mehiläisfarmi Elma B:tä pyörittävä Martti Järvi kertoo.

Helsingissä asuvat Järvi ja hänen puolisonsa Elina Vikman miettivät pitkään, mitä he voisivat alkaa puuhailla Järven isovanhempien kotitalolla Rudanmaassa.

– Sitten saimme ajatuksen lähteä kouluttautumaan mehiläistarhaajiksi. Hankimme ensimmäiset pesät, joilla aloimme harjoitella mehiläistenhoitoa. Tutustuimme myös muihin mehiläistenhoitajiin, joiden hyvät neuvot ovat olleet korvaamattomia, Järvi kertoo.

Nyt pariskunta hoitaa jo kuudetta kesää mehiläisiä Satakunnassa. 

– Meillä on mehiläispesiä noin kymmenessä eri paikassa. Tuotamme niistä neljää keskenään erimakuista hunajaa, Järvi kertoo.

Hunajissa on paljon eroja. Makuun vaikuttaa ennen kaikkea ympäristö, jossa pesät sijaitsevat eli kasvit, joista mehiläiset hakevat meden.  

– Voimakkaan makuisessa Lassilan hunajassa maistuvat isot lehtipuut sekä niittykukat ja Porin Liinaharjasta saamme puutarhakukkahunajaa. Rudanmaasta tuleva hunaja taas on miellyttävän mietoa, perinteisen hunajan makuista metsäkukkahunajaa, Järvi opastaa.