Hyvä ruoka luo tunnelman mihin tahansa tilaisuuteen

Jukka Luojukoski jäähdyttelee jo tulevia eläkepäiviä silmällä pitäen

Jukka Luojukoski on työskennellyt Noormarkun Klubilla jo 13,5 vuotta. Kuvassa tekeillä kasvisborssikeittoa 40 litran kattilassa.

Noormarkun Klubin pitkäaikainen keittiötoiminnan päällikkö Jukka Luojukoski jäi marraskuun puolivälin tienoilla varhennetulle osa-aikaeläkkeelle ja jäähdyttelee nyt pikkuhiljaa hektisen työelämän kiireitä.

– Ravintolassa työskentely on fyysisesti melko kuormittavaa ja lisäksi rankkaa vuorotyötä. Kun tuli mahdollisuus keventää, käytin tilaisuutta hyväkseni.

– Tämä on nyt tällainen välivaihe. Kokonaan eläkkeelle jään ensi kesänä. Siihen saakka teen töitä osa-aikaisesti, toimin mentorina ja esimiesten apuna.

Harjavallassa syntynyt ja siellä edelleen asuva Jukka Luojukoski aloitti ravintolauransa nuorena miehenä 1974 ja on sen jälkeen työskennellyt alalla yhtäjaksoisesti armeijaa lukuun ottamatta. Hän on tehnyt ruokaa muun muassa matkustajalaivoilla, rahtilaivoilla ja monissa eri ravintoloissa niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Sen lisäksi hän on harrastusmielessä auttanut monia pieniä ravintoloita muun muassa hallinnollisissa asioissa.

– Yksi siskoistani työskenteli ravintola-alalla ja hän toimi innoittajanani. Minulla oli myös kova halu nähdä maailmaa ja yksi tapa toteuttaa tuo haave oli pestautua laivan keittiöön. 

– Olen tutustunut keittiötoimintaan lyhyitä jaksoja muun muassa Hollannissa, Ranskassa, Ruotsissa ja Norjassa. Pisin  työskentelyjaksoni ulkomailla oli Portugalissa eräässä Suomi-ravintolassa.
– Kokkikoulua olen käynyt kolme vuotta ja sen jälkeen muun muassa useita esimieskoulutuksia. Esimiestehtävissä olen toiminut 1983 saakka, jolloin siirryin matkustajalaivan pääkokista keittiömestariksi.

– Vuonna 1984 aloitin SOK:lla  keittiömestarina. Siellä ollessani minut koulutettiin ravintolapäälliköksi.

Ahlströmin palveluksessa Jukka Luojukoski aloitti vuonna 2009. Hän vastasi myös Kauttuan Klubin toiminnasta, kunnes se myytiin.

– Tieni Noormarkun Klubille on kulkenut kirjaimellisesti tuhannen kapakan kautta. Tämän ammatin rikkaus on juuri se, että se antaa mahdollisuuden monenlaisiin tehtäviin mitä erilaisimmissa paikoissa. Olenkin sanonut, että olen tehnyt ravintolatyötä kaikkialla muualla paitsi Suomen Lapissa. Ehkäpä eläkkeellä hakeudun vielä työkeikoille sinne pohjoiseen, Luojukoski hymyilee.

Työpaikkana Noormarkun Klubi on ollut erittäin mielenkiintoinen.

– Vuonna 2009 aloitimme melkein nollasta. Ensimmäiset 5–6 vuotta olivat jatkuvaa laajentamista ja kehitystyötä ja joskus oli viikkoja, kun paiskittiin töitä 24/7. 

– Kun aloitin, työntekijöitä oli 4–5 ja nyt meitä on lähemmäs kaksikymmentä. Osaamisen taso on noussut ja liikevaihto ainakin kymmenkertaistunut.