
Vuoden 2020 Rakkaudella porilaisille -hyvinvointirahaa haettiin yli sataan hankkeeseen, joista 26:lle ehdotetaan rahan myöntämistä. Luvassa on esimerkiksi musiikki- ja kulttuuritapahtumia, uudenlaisten harrastusten kokeilua, koko perheen tapahtumia ja tanssia.
Ennen raadin tekemää karsintaa, saivat porilaiset äänestää jatkoon meneviä hankkeita. Reilut tuhat porilaista kertoi mielipiteensä. Vastauksissa toivottiin eniten tanssia, liikunta- ja retkeilyalueiden kehittämistä, lasten ja perheiden tapahtumia sekä musiikkitapahtumia.
Vuoden 2020 hyvinvointirahan pääteemana on Pidä porilaisesta huolta. Kaupunginhallitus päättää hyvinvointirahan saajista maanantaina 13. tammikuuta.
Hyvinvointirahaa on ehdotettu seuraaville kohteille: Anniksen värikkäät 40-vuotisjuhlatapahtumat, Hyvis pop uppia keskustan ulkopuolelle, Isojoenrannan Iloinen Talvirieha, Kallo tutuksi porilaisille, Kartanon liikunta- ja retkeilyalueen kehittäminen, Koko perheen elämysmatka vauvasta vaariin, Koko perheen kesäteatteria Pelle Hermannin puistoon, Koko perheen kiertävä liikuntaseikkailumaa, Korttelifestarit 2020, Koko Pori salsaa, Kulttuurisauna, Lasten ja nuorten matalan kynnyksen harrastustoiminnan järjestämiseen, Liikuntaa ja yhteisöllisyyttä porilaisille senioreille, Lähikirjastoilla on väliä, Lähiliikunnasta hyvää mieltä, Miekalla hyvinvointia, Mun Pori mölkyttää, Perinteisiä kädentaitoja, pihaleikkejä ja höötiherkkuja mummuille ja mukuloille Saima-tädin talossa, Polsanluodon nuotiopaikan kunnostus ja käyttö, Pori Pride 2020, Päärnäisten Puistokonsertti vol2, Rakkaudesta Kirvatsiin, Satakunnan Ilmastoverkoston Ilmastoillat 2020, SporttiPori – liikuntaa yhdessä ja asenteella!, Treffataan Toivepuistossa ja 12 askelta porilaiseen esteettömyyteen.