
Pihlavan torilla järjestettiin viime viikonloppuna ystävänpäivän ja laskiaisen kunniaksi jäälyhtytempaus, joka toi valoa ja iloa pimeään. Idean alkuunpanijana toimi Pirkko Laihinen, joka puolestaan sai innoituksensa Reposaaren Kaupparannassa järjestetystä vastaavanlaisesta tempauksesta. Mukana tapahtuman järjestelyissä oli myös Kiärtävä Köökki. Paikallinen K-Market lahjoitti lyhtykynttilöitä poltettaviksi.
Jäälyhtyjä kertyi viikonlopun aikana torille ilahduttavan runsaasti. Lyhtyjen lisäksi oli taiteiltu muitakin taideteoksia jäästä. Myös seurakunnan päiväkerho, päiväkodit ja koulut olivat mukana.
Jäätaiteen ihailijoita kävi torilla runsaasti ja kaikki olivat sitä mieltä, että talven pimeyden ja koronaviruksen keskellä tällainen tapahtuma toi hyvää mieltä ja lisää yhteisöllisyyttä alueen asukkaiden keskuuteen.