Siikaislaisista metsästäjistä kertova reality-sarja päättyy
Siikaislaisista metsästysporukasta kertova Jahtipäällikkö-realitysarjan uuden kauden toinen jakso julkaistiin tänään Youtubessa. Tämän kauden ensimmäinen jakso julkaistiin joulukuussa.
– Kakkoskauden päätösjaksossa nähdään, kuinka suunnitellut tilanteet muuttuvat ja Käpy-koira aiheuttaa hämmennystä autossa. Sonni esittelee itseään useassa passissa, mikäs tietenkin metsästäjiä harmittaa lupien ollessa vähissä. Kakkoskauden päätösjaksossa päästään myös hiipimään hirvihaukulle Jahtipäällikön eli sarjan päähenkilön johdattamana, kertoo sarjan kuvannut ja tuottanut Joonas Lehtinen.
Kakkoskauden produktion mahdollisti paikkakuntalainen Satateräs Oy.
Jahtipäällikkö-sarjan toisella kaudella pääosissa ovat samat henkilöt kuin ensimmäisessä osassa: veljekset Kari ja Mika Aho sekä muut samaan siikaislaiseen jahtiporukkaan kuuluvat.
Lehtinen kertoi, että kokemus ensimmäistä jaksoa kuvattaessa viime vuoden tammikuussa peurajahdista oli silmiä avaava.
– Oli mielenkiintoista nähdä, kuinka aitoja ja asialleen omistautuneita metsästäjät ovat. Puhuimme paljon metsästyksen eettisyydestä ja siitä, kuinka tärkeä riistakannan hoito on. Kaupunkilaisille asia ei ole sellainen itsestäänselvyys kuin maaseudun asukkaille.
– Hirvi- ja peurakantaa pitää karsia, jotta liikenteessä turvallisempaa. Arvostus metsästäjiä kohtaan nousi videoita kuvattaessa. Kuinka paljon he oikein käyttävät aikaansa jo pelkkiin etukäteisvalmisteluihin saati jahdissa, Lehtinen pohtii.