Jeremias ryhtyi täyden palvelun yrittäjäksi

Jeremias Grönqvist on aina halunnut yrittäjäksi. Sen hän tiesi jo pikkupoikana.

Kesäkuun alussa Eteläpään matkailukeskuksen ruoriin hyppäävällä 19-vuotiaalla Jeremias Grönqvistillä on tähtäimenä saada Eteläpään ja Siikaisten matkailualuetta tunnetuksi. 

– Yrittäjä ei menesty kilpailemalla vaan tekemällä yhteistyötä alueen muiden yrittäjien kanssa. Meillä on paljon yhteistyökumppaneita. Esimerkiksi mökit ovat yksityisten omistuksessa ja toimin vuokranvälittäjänä, kertoo Grönqvist.

Nuorelle yrittäjälle Eteläpään matkailukeskus tuli tutuksi viime vuonna, kun hän hankki itselleen mökin Vuorijärveltä. Innostus yrittäjäksi lähti ruoanhakureissulta ja jo seuraavana päivänä Grönqvist tiesi lähtevänsä yrittäjäksi. Hän pitää vielä työnsä Yyterin hotellilla ja aikoo työskennellä omassa yrityksessään muutamana päivänä viikossa.

– Alueen pitää ehdottomasti saada lisää tunnettavuutta. Täällä on loistavat puitteet yritysten illanviettoihin ja erilaisille aktiviteeteille, pohtii Grönqvist.

Nuori yrittäjä lähtee viemään yritystä eteenpäin perinteisellä tavalla oman makumaailman kautta. 

– Suurin panostus tulee olemaan ruoassa. Käytämme tuoreita raaka-aineita pizzoissa ja burgereissa. Teemme itse majoneesit ja pizzakastikkeet, hampurilaisissa käytämme itsetehtyjä naudanlihapihvejä ja annokset koristellaan tuoreilla yrteillä.