Yritän olla ymmärtäväinen ja läsnäoleva isä

Lähdekorpien talossa Ahlaisten Keikvedentiellä hulinaa riittää aamusta iltaan. Siitä pitävät huolen lapset Saana, 1 vuosi ja 9 kuukautta, Aava, 5 vuotta, Neela, 7 vuotta ja Onni, 11 vuotta.
– Harvoin meillä on rauhallista hetkeä ennen kuin lapset on saatu nukkumaan, Jussi ja Henna Lähdekorpi nauravat.
– Ja jotta elämä ei kävisi tylsäksi, on meillä vielä kaksi kissaa, kaksi koiraa ja tallissa Vieno-poni ja Hessu-heppa, Henna jatkaa.
Istumme Lähdekorpien kodikkaassa keittiössä ja juttelemme isänpäivän merkityksestä ja isänä olemisesta.
– Yritän olla ymmärtäväinen ja läsnäoleva isä. Tosin se läsnäoleminen on välillä hankalaa, kun on työ ja kotihommat, joita täällä maalla sijaitsevassa omakotitalossa kyllä riittää, Jussi huokaa ja lisää vielä:
– Haluan luoda lapsille turvallisen ilmapiirin ja sellaisen tunteen, että kotona on hyvä olla. Onnille olen oikeastaan isäpuoli, sillä hän on Hennan edellisestä liitosta. Olen kuitenkin ollut Onnin elämässä läsnä jo yhdeksän vuotta ja tunnen olevani hänelle yhtä paljon isä kuin kaikille muillekin.
– Ja vaikka meillä on suurperhe ja arki on hektistä, niin tämä on juuri sellaista elämää, jota olen aina halunnut.
Hennan mielestä Jussi on myös jämpti ja säännönmukainen isä, sellainen, jonka sanoihin voi luottaa. Juuri se luo turvallisuuden tunnetta.
Lasten mielestä isä on kiva.
– Me autetaan isää remonteissa ja isä on kiva kun se sytyttää nuotion ja grillaa meidän kanssa makkaraa. Isä on myös luvannut rakentaa meille puumajan metsään, Neela, Aava ja Onni kertovat. Saana ei vielä sano mitään, mutta kiipeää isän syliin ja hymyilee aurinkoisesti.
Lue koko juttu paperilehdestä 11. marraskuuta.