Jussi Lintupuro sai toisen koronarokotteensa Noormarkun urheilutalolla

– Rokotuksen ottaminen kävi Noormarkussa helposti ja nopeasti, Jussi Lintupuro totesi.

Jussi Lintupuro kävi tänään tiistaina ottamassa toisen koronarokotteensa Noormarkun urheilutalolla järjestetyssä pop up -rokotustapahtumassa, jossa 1. ja 2. annoksen rokotuksia sai ilman ajanvarausta. Ensimmäisen tunnin aikana rokotuksen kävi ottamassa yli 50 henkeä. Rokotuksia annetaan vielä tänään kello 20 saakka.

Turusta kotoisin oleva Jussi Lintupuro asuu tällä hetkellä Porissa ja opiskelee yliopistokeskuksessa kauppakorkeakoulussa. 

– Porin kaupungin nettisivuilta katsoin, että Noormarkussa on mahdollista saada nyt rokotus ilman ajanvarausta, joten tulin mielelläni tänne. Minulla olisi ollut aika toiseen rokotukseeni Turussa ensi viikolla, mutta sinne lähteminen olisi ollut hankala järjestää opiskelun ja muiden juttujen takia. 

Jussille rokotusten ottaminen on ollut itsestään selvää heti alusta lähtien.

– Tottakai halusin ottaa rokotukset. Ainakaan ensimmäisestä piikistä  ei tullut mitään jälkioireita.

Olisi hienoa, jos Suomessakin päästäisiin pikkuhiljaa elämään normaalia elämää. Riittävän rokotuskattavuuden kautta se olisi mahdollista.