
LAVIA
– Kaksi vuotta sitten kesällä, kun paikka oli ensimmäistä kertaa auki, ihmiset tulivat ja pysähtyivät hämmästyneinä ovelle. Sitä oli hauska katsella, muistelevat Birgitta ja Harri Lautaoja.
Keskellä Lavian keskustaa, monen tietämättömissä, sijaitsee oikea aarre. Harri ja Birgitta Lautaoja ovat vuosien varrella keränneet kahviin liittyviä esineitä, muun muassa vanhoja paketteja, purkkeja, kuppeja, tauluja ja muita tavaroita, joita katsellessa voi vain huokailla ihastuksesta.
Pariskunta on koonnut tavaroista näyttelyn oman entisen yrityksensä vanhoihin tiloihin, joissa aiemmin toimi Jokisen kauppa ja leipomo.
Kahvimuseo on avoinna Raurasta Tehryt -tapahtuman yhteydessä 28. heinäkuuta eli ensi viikon keskiviikkona kello 18-22. Museon ovet ovat avoinna nyt toista kertaa.
Lue koko juttu torstain UutisLuotsista!