Osa noormarkkulaisnuorista on itsekin huolissaan tilanteesta

Turvallisuusiltaa varten Noormarkun yhtenäiskoulussa tehtiin kyseli 5.-6.-luokkalaisille ja 7.-9.-luokkalaisille. Siinä kysyttiin muun muassa kotiintuloajoista ja päihteiden käytöstä. Kyselyn tuloksia Noormarkun turvallisuusillassa esitellyt yhtenäiskoulun rehtori Katja Patoranta totesi, että nuorilta tuli kyselyssä myös toiveita, joita vanhempien ja muiden aikuisten pitäisi ottaa huomiota.
– Poliisia kaivattiin monessa vastauksessa. Myös kotiintuloaikoja ja muitakin rajoja toivotaan. Moni vastaaja oli havainnut myös ongelmia ja toivoi, että niihin puututaan. Osa nuorista on itsekin huolissaan tilanteesta, Patoranta selvitti.
Kyselyssä kysyttiin myös päihteistä. Yläkoulun kyselyyn vastanneista 188 oppilaasta 40 prosenttia kertoi, niitä käyttäneensä. Huolestuttavinta asiassa on se, että neljä myönsi käyttäneensä kannabista.
– Koulun henkilökunnan tuntuman mukaan tämä luku saattaa olla isompikin. Mietoja alkoholituotteita myöntää käyttäneensä 64 nuorta 76 vastanneesta.
Huoli noormarkkulaisnuorten turvallisuudesta ja käytöksestä vapaa-ajalla sai entisen valtuustosalin täyteen kuulemaan ja keskustelemaan nykyisestä tilanteesta. Ratkaisuksi suunnitellaan yhteisten kotituloaikojen suosittamista sekä lisää tekemistä nuorille. Frisbeegolfrata ja mopon rassauspaikka ja moposuora ovat korkeimmalla nuorten toivelistalla.