Kaksi nuorta sutta poikkesi Noormarkun Kissanmaalla

Noormarkun-Pomarkun alueen suurpetoyhdyshenkilö Erkki Niinisalo totesi aamuiset jäljet kahden nuoren suden jättämiksi.

Noormarkun Kissanmäentien päässä asuva Minna Peltola näki tänään torstaina aamulla aikaisin kaksi pienikokoista, suden näköistä eläintä jolkottamassa peräkanaa tietä pitkin. Hän otti yhteyttä Noormarkun seudun riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaajaan ja suurpetoyhdyshenkilöön Erkki Niinisaloon, joka kävi paikanpäällä tarkastamassa eläinten jäljet.

– Jäljen koosta näkee, että eivät nämä ainakaan kettuja ole olleet. Ovat tulleet tuolta metsästä, tehneet lenkin ja palanneet takaisin metsään.

– Jäljet ovat suorassa jonossa, mikä on tyypillistä sudelle. Kyllä minä nämä kahdeksi sudeksi merkkaan. Ovat kuitenkin jälkien perusteella aika pieniä, sanoisin, että viime keväisiä pentuja, Erkki Niinisalo totesi.

Niinisalon mukaan parivaljakko on jo todennäköisesti kaukana, sillä nuoret sudet saattavat kulkea kymmeniäkin kilometrejä päivässä. Pienten koirien ja kissojen osalta kannattaa kuitenkin olla tarkkana.

– Merkkaan nämä Luonnonvarakeskuksen Tassu-järjestelmään. Järjestelmä on tutkijoille ja viranomaisille tarkoitettu, ja sinne saavat havaintoja merkitä vain koulutetut suurpetoyhdyshenkilöt. Meitä on Noormarkun-Pomarkun alueella kymmenkunta, Erkki Niinisalo selvitti.

Niinisalo kertoi, että Noormarkun-Pomarkun alueella tehdään susihavaintoja harvakseltaan. Mitään merkkejä pysyvästä laumasta ei ole.