
Kankaan koulusta Koululiikuntaliiton yleisurheilukilpailuihin osallistui viisi oppilasta. Jo aiemmin mediassa oli ollut uutista siitä, että kaikista kouluista ei kilpailuihin osallistuttu, sillä kouluilla ei ollut mahdolllisuutta tiukoissa talousraameissaan maksaa esimerkiksi kuljetuksia kilpailuihin ja takaisin. Noormarkun Kankaan koulun vanhemmat ottivat tämän homman hoitaakseen, joten kisaan pääsivät osallilstumaan innokkaat urheilijat. Neljänneltä vuosiluokalta kilpailuissa olivat mukana Julia Sjöholm ja Aaro Honkanen. Viidenneltä kisaan osallistuivat Siiri Välimäki ja Jonni Pirttinen ja kuudetta luokkaa edusti Eemeli Lindfors. Siiri sijoittu neljänneksi, Julia oli toinen, Jonni voitti sarjansa, Aaro oli kakkonen ja Eemeli yhdeksäs.
Lue koko juttu paperilehdestä 22. syyskuuta.