
”Kyllä meiltä saa tilata ruokaa ihan vaan laiskuuttaan, naurahtaa Ailavin omistaja Aila Korkeaoja ja pinoaa kuljetukseen tarkoitettuja styroksilaatikoita toistensa päälle.
Poikkeustilanteen myötä kotiin kuljetettavien ruokatilausten määrä on kasvanut mukavasti. Seniorit ovat toki edelleen yrityksen suurin asiakasryhmä, mutta lounaita kuljetetaan myös työpaikoille, etäkoululaisille ja ihan muuten vaan arkea helpottamaan. Yritys kuljettaa ruoat kolmella autolla.
– Noormarkku-Söörmarkku -akselilta kaipaisin pikaisesti uusia asiakkaita. Meillä on tällä hetkellä sillä suunnalla vain yksi asiakkuus ja se olisi sääli lopettaa. Yhden lounaan kuljettaminen ei rehellisesti sanottuna ole yritystoiminnan näkökulmasta kannattavaa. Mutta, kun se on niin mukavaa ja hänelle kovin tärkeää, Aila toteaa.
Ailavin auto hurauttaa Söörmarkun Metsäkotoon kolmesti viikossa. Kerttu Hatanpää 81,5 v. on tyytyväinen, että saa lämpimän aterian kotiin kuljetettuna.
– Ruoasta on kova laittaminen, Kerttu sanoo.
– Ja tulee sitten syötyä kunnolla, muuten se helposti unohtuu, Kerttu Hatanpää lisää.
Hän loukkasi oikean kätensä viime elokuussa ja kokeili sen johdosta kotiin kuljetettavaa lounasta. Palvelu tuli jäädäkseen, vaikka käsi ei olekaan enää kipeä.
– Koska sitä sitten nauttii, jos ei tässä iässä, Kerttu toteaa.
Ailav tarjoaa koriruokaa, jossa erityisruokavaliot on tilauskohtaisesti huomioitu. Tilaus pitää tehdä viimeistään edeltävänä päivänä, jotta saa ruoan kotiin kannettuna. Lounasannos on iso ja siihen kuuluu lämpimän pääruoan lisäksi jälkiruoka, salaatti, leipä ja levite. Tilauksen voi tehdä koko viikoksi, vain jollekin päivälle tai tilata silloin tällöin.
– Palvelua voi kokeilla vaikka vain kerran. Mihinkään et sitoudu, Aila Korkeaoja kertoo.
Lounaan saa kotiin alkaen 10 eurolla.
– Meillä on myös niin sanottu koko päivän ateria alkaen 25 euron hintaan. Siihen kuuluu viisi ateriaa: aamupala, lounas, välipala, päivällinen ja iltapala ja litra maitoa, ja hinta on siis koko setille kotiin kuljetettuna.

Koko päivän ateriapaketin ravintoarvot on ravintoterapeutti laskenut.
– Moni onkin ihmetellyt, että kuuluisiko oikeasti yhdessä päivässä syödä niin valtavan paljon. Mutta kyllä kuuluu! Etenkin seniorit tarvitsevat ravintoarvoiltaan oikeanlaista ruokaa. Se pitää terveenä ja virkeänä ja muistin kunnossa. Myös haavat paranevat merkittävästi paremmin, kun ruoka on riittävän ravitsevaa, Aila kertoo.
– Kun perjantaina 13. maaliskuuta Suomen hallitus piti koronapandemiaan liittyvän tiedotustilaisuuden, meni meillä kaikki uusiksi, hän kertoo vakavana.
Sama kauheus jatkui seuraavana maanantaina.
– Se oli se päivä, kun puhelin soi taukoamatta. Joka ikinen tilaisuus valmistujaisista kokouksiin ja kaikki kesähäiden pitopalvelutilaukset peruttiin. Minä heitin silmälasit toimiston pöydälle ja itkin ihan hirveästi ja sitten aloin jakaa lomautuslappuja henkilökunnalle. Se oli ihan kamalaa. Mutta sitten oli pakko muuttaa asennettani. Henkilökunta oli todella ymmärtäväistä ja päätin pysyä positiivisena.
Koronakriisin takia täytyi miettiä, mikä toiminnassa on kannattavaa ja mikä ei.
– Ja sitten alettiin kehittää toimintaa, kuten tätä ruoan kotiin kuljettamista. Nyt alkaa taas näkyä valoa tunnelin päässä ja henkilökuntaakin on voitu ottaa pikku hiljaa takasin töihin.
On ollut hauska huomata, miten ihmisten kynnys käyttää kotiinkuljetusta on madaltunut koronan myötä. Että kyllä minäkin kokeilen, kun naapuri tilasi ja kehui. Ja nyt sitä kehtaa, kun mikään ei ole auki! Moni on aiemmin sanonut, ettei ole vielä riittävän vanha tilaamaan ruokaa.
– Mutta eihän sitä kukaan aina jaksa kokata. Ei nuoretkaan. Täytyy olla itselleen armollinen, Aila jatkaa.
Ja se on ihan totta. Miksei sitä hemmottelisi itseään ja nauttisi valmiin aterian vaikka kerran viikossa.
Uusille, toukokuussa aloittaville tilauksille Noormarkkuun ja Söörmarkkuun Ailav tarjoaa viikon lounaat 65 eurolla kotiin kuljettuna! (norm. hinta 84 euroa)
Ota yhteyttä:
Viikkarin Valkama,
Juhana Herttuan katu 17, PORI
0400 – 546 414, aila@ailav.fi