
Katalysaattorivarkaudet aiheuttavat suuren harmin, mutta niillä tienaaminen on hankalaa ainakin Suomessa. Söörmarkkulaisen autopurkamo Autopalstan asentaja Niko Eriksson kertoo, että heille ei oikeastaan kannata katalysattoria edes tarjota.
– Meillä on hyvin tarkat ohjeet siitä, otetaanko katalysaattoria edes vastaan, vaikka autosta olisi romutustodistus mukana. Eipä se ole siis edes maitopurkin arvoinen, hän toteaa.
Katalysaattorivarkaat iskivät Noormarkussa rivitaloyhtiön autokatokseen muutama viikko sitten ja varastivat muutamasta autosta katalysaattorit. Osien varastaminen vaatii osaamista ja hyvät työvälineet ja ne pitävät lisäksi melkoisen äänen, joten nyt kannattaa kaikkien olla vähän varuillaan ja seurata lähistön liikehdintää varsinkin ilta- ja yöaikaan.
– Katalysaattori on polttokammio, jossa jalometallit reagoivat yhdessä lämmön kanssa ja vähentävät auton häkäpäästöjä ja pienetävät hiilidioksidiarvoja. Jalometallien eli kullan, hopea ja titaanioksidin takia ne kelpaavat varkaille. Katalysaattorit ovat eri autoissa erilaisia, joten niiden arvo myös vaihtelee sen mukaan, kuinka paljon niissä on käytetty jalometallia, Niko Eriksson kertoo.
Lue lisää 6. lokakuuta Uutisluotsin paperilehdestä