Kellahti on vuoden kylä

Viime vuoden syksyllä Kellahden Tuus kattoo -kyläpäivillä kävi peräti 700 kiinnostunutta. Säterin kartanon ovet olivat avoinna ja sinne jonotettiin.

Kellahti on valittu vuoden 2022 satakuntalaiseksi kyläksi. Valinnan tehnyt tuomaristo arvosti erityisesti kylän raikasta viestintää ja näkyvyyttä. 

Kellahti näkyy omilla kotisivuillaan, Facebookissa ja Instagramissa. Lisäksi Kellahden kyläyhdistys ja kyläläiset ovat tehneet aktiivista vaikuttamistyötä muun muassa  kutsumalla maakuntamme kansanedustajia vierailulle kylälle, olemalla aktiivisesti yhteydessä Porin kaupunkiin ja kirjoittamalla mielipidekirjoituksia sekä kannanottoja.  

Kellahden kyläyhdistyksen puheenjohtaja Viliina Välimäen mielestä aktiivinen työ on tuottanut tulosta. – Pidämme tärkeänä näkyä ja kuulua. Se on merkki, että täällä me olemme ja elämme, että meitä ei saa unohtaa. Yhteistyö onkin viime vuosina parantunut muun muassa Peittoon alueen toimijoiden suuntaan. Töitä riittää, mutta siksihän me toimimme. 

Kyläyhdistyksen toiminnassa on mukana useita toisen polven kylätoimijoita ja nuoria perheitä. Toimintaa järjestetään kattavasti eri-ikäisille kyläläisille ja kylästä kiinnostuneille. Syksyllä 2021 järjestettiin Porin kaupungin hyvinvointirahalla valtavan suosion saanut Tuu kattoo! -tapahtuma, joka keräsi kylälle peräti 700 kiinnostunutta kävijää. 

Kylällä on huomioitu tällä hetkellä erittäin ajankohtaiset teemat: turvallisuus ja kestävyys. Turvallisuuteen on panostettu muun muassa hankkimalla kylätalolle aina saavutettavissa oleva defibrillaattori ja opettelemalla sen käyttöä. Ekologista kestävyyttä on edistetty esimerkiksi jätteiden kierrätyksen organisoinnilla ja ympäristön siivoustalkoilla sekä kylätalon energiatehokkuutta parantamalla. Moneen tekemiseen on myös osattu hyödyntää Leader -rahoitusta. 

Vuoden 2022 kilpailussa oli mukana viisi kylää: Hormisto-Pyssykangas-Matomäki Nakkilasta, Kellahti Porista, Kepola Säkylästä, Korkeakoski Huittisista ja Vasarainen Raumalta. Kilpailu oli avoin kaikille Satakunnan kylille. Maakunnallisen kilpailun voittaja osallistuu myös Suomen Kylät ry:n järjestämään valtakunnalliseen Vuoden Kylä -kilpailuun keväällä 2023.

Huittisten Korkeakoski ylsi yleisön suosikiksi. Korkeakoski huomioidaan Vuoden Kylä -kilpailussa erikoismaininnalla. 

  Jaa: