
Uutisluotsin levikkialueen kouluissa kiusaamista ei hyväksytä missään muodossa ja kiusaamistilanteisiin pyritään puuttumaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.
Pomarkun Kirkonkylän koulun rehtori Jori Lilja kertoo, että valitettavasti kaikissa kouluissa esiintyy kiusaamista jossain muodossa. Kaikki tapaukset eivät aina päädy opettajien tai vanhempien tietoisuuteen.
– Lapset ovat taitavia peittämään sitä, että he kiusaavat tai heitä kiusataan. Kiusaaja kiusaa vain silloin, kun aikuisia ei ole paikalla ja kiusattu luulee, että hänen pitää olla reipas ja kestää kiusaaminen. Kiusattu voi myös luulla, että hänet jätetään porukan ulkopuolelle, jos hän kertoo kiusaamisesta, pohtii Lilja.
Kiusaamistapaukset tulevat usein esille kaikilta mahdollisilta tahoilta, paitsi kiusaajalta itseltään.
– Joskus yhteydenotto tulee kotoa, kun on huomattu, ettei lapsi lähtisi mielellään kouluun tai kun lapsi on kertonut kiusaamisesta kotona. Joskus kiusattu kertoo asiasta itse koulun aikuiselle. Usein myös muut lapset kertovat, että jotakuta kohdellaan huonosti, kertoo Lilja.
Kouluista kerrotaan, että fyysistä kiusaamista on helpompi havaita kuin henkistä kiusaamista. Kiusaaminen on muuttanut vuosien saatossa muotoa ja se ulottuu erilaisten some-kanavien kautta jopa kotiin saakka.
Tilanne on toivoton. Eihän heillä mitään omatuntoa ole.
Lehdessä tänään kirjoitettiin puppua. Koulut eivät välitä lasten kiusaamisesta. Tämä on tosiasia. En usko mitään koulujen selittelyjä. Tiedän tämän kolmenkymmenen vuoden takaa. Lapseni sairastui psyykkisesti ja hän teki itsemurhan. Pidän koulun kylmiä opettajia ja koulun suojelemia rikollisia syypäänä. Toivon heille kaikille ikuista huonoa omaatuntoa.