Vai­mo­ni oli kan­nus­ta­mas­sa tyt­tä­rem­me Ora­va­kym­pin juok­sua Noor­mar­kus­sa Fin­pyyn kou­lun pi­ha­maal­la. Hä­nen sil­män­sä osui kii­pei­ly­te­li­nee­seen piir­ret­tyyn käm­me­neen ja se si­säl­lä ole­vaan teks­tiin: ”Elä­mä on kuin pyö­räi­ly. Jos ha­lu­aa py­syä ta­sa­pai­nos­sa, on jat­ket­ta­va eteen­päin.” Te­ok­sen oli al­le­kir­joit­ta­nut Samp­pa.

Py­säyt­tä­vä teks­ti.

Eh­kä Sam­pan mie­tel­mä osui mi­nuun hy­vin, sil­lä olen vii­me ai­koi­na to­den­nut vai­mol­le­ni en­tis­tä use­am­min, et­tä tai­dam­me elää ruuh­ka­vuo­sia. Ka­len­te­ri ja kel­lo on täyn­nä, ja joka paik­kaan ei eh­di­kään, kun voi ol­la vain yh­des­sä pai­kas­sa yh­del­lä ker­taa. Jou­tuu sää­te­le­mään pyö­räi­lyn no­peut­ta. Lii­an lu­jaa ei saa ajaa, et­tei tu­li­si va­hin­ko­ja, mut­ta täy­del­li­nen py­säh­ty­mi­nen­kin on vai­ke­aa - vaik­ka jos­kus se oli­si tar­peen­kin.

Kun lap­suus jää taak­se ja ti­lal­le tu­lee ai­kui­sen elä­mä, vas­taan voi tul­la kai­ken­lais­ta. Pal­jon iloa ja elä­män rik­kaut­ta mut­ta myös sel­lais­ta, mitä ei toi­voi­si. Elä­mää kaik­ki­nen­sa. Työ voi ol­la mie­len­kiin­tois­ta ja an­toi­saa, mut­ta myös ku­lut­ta­vaa. Lä­hei­set ih­mis­suh­teet jos­kus an­ta­vat, jos­kus ot­ta­vat. Toi­nen voi uu­pua työn al­le ja toi­nen työt­tö­myy­den.

En tie­dä, mitä Samp­pa ajat­te­li, kun tus­sil­la piir­si kii­pei­ly­sei­nään, mut­ta sai ai­na­kin mi­nut ajat­te­le­maan. Pi­tää ta­sa­pai­noi­tel­la ei­kä py­säh­tyä. Ai­na­kaan pit­käk­si ai­kaa.

En osaa sa­noa, on­ko mie­tel­mä lai­nat­tu jos­tain, mut­ta luu­len, et­tä tätä neu­voa on käy­tet­ty jo hy­vin pit­kään. Toi­si­naan ih­mi­set ovat jou­tu­neet laa­jem­min­kin – ko­ko­nai­se­na kan­sa­kun­ta­na - sel­vi­ä­mään vai­keis­ta asi­ois­ta ja ajois­ta. Jos­kus pyö­räi­ly on ol­lut ras­kaam­paa, jos­kus ke­vy­em­pää. Toi­si­naan on las­ket­tu ke­vy­es­ti ala­mä­keä, toi­sel­la ker­taa pun­ner­ret­tu ylä­mä­keä. Jos­kus hy­vin­kin lep­poi­sal­la vauh­dil­la pää­see eteen­päin ja py­syy ta­sa­pai­nos­sa.

Mut­ta Samp­pa. Et­hän enää piir­rä kii­pei­ly­te­li­nee­seen, vaik­ka se an­toi­kin nyt ohi­kul­ki­jal­le pal­jon.

Kaar­lo Pel­to­maa