Koulun purkaminen on kuolinisku Ahlaisille

Janne Lehtonen, Petri Huru (ps.), Ismo Läntinen (ps.), Aki Nummelin, Riina Tammisto, (taustalla Mikko Tammisto), Maria Selivaara, Suvi Lehtonen ja Kristiina Åkerlund ovat tuohtuneita siitä, että luvattua monitoimitaloa ei rakenneta.

Ahlaisten kyläkoululle saapui viime lauantaina monta kymmentä vanhempaa ja kyläläistä puolustamaan kylän sydäntä ja keuhkoja. Ahlaislaiset ovat kaikki yhtä mieltä siitä, että koulu on täysin väärä kohde säästää. 

– Tuntuu kuin meiltä olisi vetäisty matto jalkojen alta. Olemme vain niin pettyneitä tilanteeseen, että joudumme taas taistelemaan kyläkoulumme puolesta, kertoo vanhempainyhdistyksen varapuheenjohtaja Riina Tammisto.

Porin kaupungin säästöehdotukset olivat suuri shokki alueen asukkaille, sillä ahlaisilaisille oli jo luvattu monitoimitalo vuodelle 2022. Vanhemmat ovat hyvin tuohtuneita siitä, että kevättalvesta järjestetty asukasilta meni aivan hukkaan. 

– Miksi asukasiltaa edes järjestettiin, jos mikään suunnitelmista ei toteudu, ihmettelevät vanhemmat.

– Olemme eläneet niin vahvasti siinä uskossa, että uusi monitoimitalo rakennetaan. Olemme tutustuneet uusiin koulurakennuksiin ja tiedustelleet oppilaiden mielipiteitä ja toivomuksia uudesta koulusta. Nämä sekä koulun suunnitelmallinen osuus on kirjattu  pedagogiseen suunnitelmaan, lisää Ahlaisten koulun rehtori Kaija Järvenpää.

Porin kaupunki esitti, että Ahlaisten monitoimitaloa ei rakenneta ja 3.–6.-luokkalaiset siirtyisivät Noormarkun yhtenäiskoululle ja vanha koulu puretaan. Tilalle tulee 1.–2.-luokkalaisille tilaelementtiratkaisu, johon tulevat myös päiväkoti, varhaiskasvatus, perusturvan palvelut ja kirjasto.

– Onhan se ihan selvää, että mikäli tilaelementit tulevat, niin se on lopun alkua koko kylälle, vanhemmat pohtivat.

Lue lisää huomisesta 28.5. Uutisluotsista.