Koulutiet koetaan yhä vaarallisimmiksi

Noormarkun yhtenäiskoulun risteys koetaan melko turvattomaksi.

Koulujen alkaessa liikenteen turvallisuus nousee taas puheenaiheeksi. Kysyimme Facebookissa, miten lehtemme levikkialueen asukkaat kokevat koulutien turvallisuuden. Somessa käytiin vilkasta keskustelua:

“Kuvassa näkyvä alue on aamuisin ja koulun päättymisen jälkeen yhtä härdelliä, on autoja, pyöriä, mönkijöitä, mopoja, jalankulkijoita…kaikki sikin sokin. Yllättävän hyvin ovat siltin kaikki selviytyneet. Vanhemmilla jotka lapsensa aamulla tuovat tulisi olla selkeä paikka mihin saa auton hetkeksi pysäköidä, ei mihin tahansa vaan yksi paikka. Mahtava uusi pyörätie Söörmarkusta Noormarkkuun, kyllä kelpaa.” Tuulia Merikoski

“Itseäni uutena noormarkkulaisena hirvittää lähettää lasta pian kouluun suojatiekäyttäytymisen vuoksi. Päivittäin liikumme kävellen keskusta-alueella ja 1,5 kk:n aikana autoilijoista peräti kolme on antanut meidän ylittää suojatien. Näiden kolmen keski-ikä arviolta 25 eli on vielä autokoulun opit onneksi muistissa. Hidasteisiin ei hidasteta. Olen edellisessä kotikaupungissa tottunut, että suojatien saa kävellen ylittää ja autoilijan kuuluisi antaa tilaa, mutta täällä en uskalla yrittää suojatielle, sen verran vauhtia täällä piisaa.” Elina Honkaluoma, Noormarkku

“Me ollaan asuttu söörmarkussa kohta 2v. Muutettiin keski-pohjanmaalta. Se on joku satakuntalainen tyyli et suojateille ei hidasteta, vaikuttaa siis ympäri Satakuntaa vaarallista, kyllä!” Miia Huhtala, Noormarkku

“Alta 1000 euroa saa sähkömopoja joita lapsikin saa ajaa, ilman liikennesääntöjä, ilman kypärää, pyörä/jalankulkutietä heti kun apupyörät on otettu pois, kuka meidän aikuisten kulkemisen turvaa.” Kai Ylitalo, Noormarkku

“Laviantie niille muutamalle jotka joutuvat ajamaan sitä ennen kuin pyörätie alkaa.” Jyrki Lepistö, Noormarkku

“Finpyyntiellä Noormarkusta Poriin kuljettaessa on kevyen liikenteen väylä, joka päättyy Sepelimäentien kohdalle, noin samaan kohtaa loppuu myös katuvalaistus. Näillä osin Finpyyntiellä, jolla ei ole kevyen liikenteen väylää asuu useita lapsiperheitä. Tie on hyvin kapea ja nopeusrajoitus on 60km/h, nopeudet nousevat kuitenkin paljon korkeimmiksi ja osa käyttää reittiä myös kiihdyttelyyn ym. kaahailuun. Koululaisten lisäksi tie on erittäin vilkkaasti liikennöity kevyellä liikenteellä pyöräilijöiden toimesta. Joiltakin osin tiellä on jopa mahdotonta ohittaa pientä hapuilevaa pyöräilijää siten että ohitus olisi lain puitteissa, tarkoitan tällä sitä, että kun ajoradan jakaa keltainen sulkuviiva ja kevyelle liikenteelle on vain hyvin niukalti tilaa on auton ajettava pitkiäkin matkoja kevyenliikenteen takana jos on halua noudattaa sekä lakia että kunnioittaa kanssaihmisten turvallisuutta. Tien luonteesta kertonee myös se että ulos ajetut autot ovat hyvin yleinen näky tällä tiellä etenkin talvella. Itse perheinemme olemme suunnitelleet muuttoa turvallisempaan ympäristöön tämän tien vuoksi, kun esikoisemme koulutie alkaa. Kiinteistömme sijaitsee 2,7 km päässä keskustasta ja naapurustossamme on lapsia lähes joka talossa, joskin alueen asutus harvenee poriin päin mentäessä.”  Juhana Peltola, Noormarkku

“Poikeljärven suunnalta Kankaan kouluun kulkevilla ei ole käytössään kevyen liikenteen väylää koko matkalla, tie on kapea ja 60km/h nopeusrajoitus on aika kova mutkaiselle kapealle tielle.” Minna Toro, Noormarkku

“Ahlaistentie ja Merikarvianrantatie on jo moneen kertaan todettu turvattomiksi kun kevyenliikenteen väyliä ei ole kuin pikkupätkä Ahlaistentiellä ja Merikarvianrantatiellä ei ollenkaan. Kuljetuksia ei kuitenkaan ole kuin yli kolmen kilometrin koulumatkoille. Silloin kun ahlaislaiset pakotettiin siirtymään Noormarkkuun, luvattiin lyhyempiä matka-aikoja, mutta mitenkäs nyt kävikään, oppilaat odottelevat busseja tai kiertävät ympäri Söörmarkku-Kellahti-Lamppi- Ahlainen väliä ja koulumatka-aika on monta kertaa pidempi kuin silloin kun tulivat suoraan Porista. Noihin koulumatkoin pitäisi saada myös jonkinlainen roti.” Regina Wittsberg, Ahlainen

“Asumme Merikarvian rantatie varressa. Koulumatkaa lapsellamme sen verran että saa koulukyydin vain kolmanteen luokkaan asti. Sitten pitää mennä pyörällä kesät ja talvet. Merikarvian rantatiellä ei ole katuvaloja eikä erillistä pyörätietä. Tie on kapea ja mutkainen. Yleisnopeusrajoitus on 80 km. Jotkut ajat huomattavan suurta ylinopeutta. Raskastaliikennettä on paljon ja muutenkin tie on tosi vilkasliikenteinen. Kauhulla odotan aikaa jolloin lapseni joutuu pyörällä kulkemaan tuota tietä. En koe että se on mitenkään turvallinen pienelle koululaiselle. Olisi hyvä että tien sivussa kulkisi erillinen pyörätie.” Jenny Tammisto, Ahlainen

“Kylältä pidemmältä tulevilla lapsilla koulutie on usein valaisematon eikä kävelyteitä ole. Osalla alueista lapset kulkevat autotien reunaa, jolla nopeusrajoitus on 80 km/h ja talvella tiet välillä erittäin liukkaita. Omien lasten koulumatka taksin hakupaikalle on noin 800 m. Matka ei ole itsessään pitkä, mutta pienelle lapselle se on pelottava. Matka kuljetaan pimeässä kävellen/pyörällä. Liikennettä ei sillä tiellä kovin ole, mutta erityistä huolta aiheuttaa, niin lapsille kuin aikuisille, kun samaa tietä kulkevat usein myös hirvet. Puhumattakaan alueella asustavasta turhankin uskaliaasta ilveksestä. Ilves on nähty useasti jopa metsästämässä suoraan kotipihassa.  Laitoimme viime vuonna viestiä kuvan kera koulukyytisuunnittelija Kai Leppimäelle. Kuvassa ilves seisoo 4m ulko-ovelta. Kysyimme miksei taksi voisi tästä syystä hakea suoraan kotipihasta, kuten aiemmin on toimittu, kun samasta torpasta on lapsia kuljetettu. Vastaus oli lyhyt ja ytimekäs: ”yksittäinen suurpetohavainto ei riitä saamaan koulukuljetusta kotoa”. Ei neuvoja, miten osoitamme todeksi, ettei tapaus ole yksittäinen eikä perusteluja miksi kyyditys ei enää kuljekkaan kotoa, kuten vielä muutamia vuosia sitten. Tämä 800m matka ei olisi iso kiepaus eikä kulu ajallisesti eikä rahallisesti taksille, mutta lapselle se olisi erittäin iso asia, jotta koulumatka tuntuisi turvalliselta kulkea.” Pia Silmu, Ahlainen

“Oma lapseni kulkee tällä hetkellä taksikyydillä kouluun kun koti on sen verran kaukana koulusta, että ekat vuodet saa koulukuljetuksen. Kun on aika alkaa pyörällä kulkemaan, on edessä hieman yli 3km tietä, jolla ei ole katuvaloja, ei kevyen liikenteen väylää, ei edes piennarta jolla kulkea ja koko matkan tätä tietä ajoneuvot saavat ajaa 80km/h. Kylälle päästessä on kunnollinen kevyenliikeenteen väylä ja katuvalotkin, nopeusrajoitus on myös huomioitu kylällä, max 40km/h ja koulun läheisyydessä 30km/h. On hienoa, että edes koulun läheisyydessä on nämä turvalliseen koulutiehen vaikuttavat asiat, mutta soisin niitä olevan muuallakin. Mutta kyllä haaveeksi jää saada joka ikiselle tieosuudelle katuvalot saatika kevyenliikenteenväylä kun puhe on kuitenkin haja-asutusalueesta. Mielestäni pitäisi koulukuljetuksilla kompensoida näitä vaarallisia tiepätkiä niin, ettei ainoastaan kodin ja koulun välinen etäisyys ole se ratkaiseva kriteeri, jolla kyytiin on oikeutettu.” Riina Tammisto, Ahlainen

“Merikarvian Rantatie ei ainakaan ole turvallinen.” Katja Flygtig

“Tästä meiltä kun lapset ylittävät tien joko saanteen seilorin kohdalta tai rantakaupungin risteyksen kohdalta on näkyväisyys huono ja usein ajetaan lujaa. Tähän tarvittaisiin ehdottomasti hidastustöyssy. Muuten pääseekin pyörätietä turvallisesti.” Maria Selivaara

“Meillä lapset joutuvat kulkemaan noin puolet koulumatkasta ilman pyörätietä. Ei kovin turvallinen se pätkä.”  Kaisa Santanen

“Oma 10 v poikani kulkee n. 2 koulumatkan pyörällä Saanteen suunnasta, kirkolle asti tie on melkoisen vaarallinen, johtuen lähinnä autoilijoiden hurjasta vauhdista . Tie on mutkainen ja myös nämä pienet kulkijat ovat vähän arvaamattomia. Kylälle olisi ehdottomasti saatava hidastetöyssyjä. Aivan mahtavaa olisi jos pyörätie jatkettaisiin  Lamppiin asti, mutta haave ei taida kyllä koskaan toteutua. Silloin turvattaisiin monen kulkijan kulku, ei pelkästään lapsien. Lisäksi toivoisi, että sekä Saanteen että Giselöön suuntaan nopeusrajoituksia pudotettaisiin nykyisestä 80:stä 60, tiellä kulkee lapsia pyörineen ja jalkaisin, autojen vauhdit ovat aivan liian suuria niin mutkaiselle, mäkiselle ja valottomalle soratielle. Meidän autoilijoiden asenteesta tämä ikävä kyllä on paljon kiinni, kiire tuntuu olevan monenkin kohdalla etusijalla.” Kristiina Åkerlund, Ahlainen

“Samalla kun ensi kesänä kaivetaan sähköjohtoja maahan, niin Keikvedentielle olisi erittäin helppo jatkaa samaan kaivantoon pari valopylvästä lisää. Voin vaikka hankkia sellaiset. Lapset joutuu kulkemaan täysin pimeässä hetken matkaa, ennen kuin valoja näkyy. Kustannus olisi pieni. Toinen kohta on tosiaan tuo seilorin risteys johon sopisi mielestäni korotettu suojatie. Hidastetöyssy voisi olla jo kylältä päin tullessa enempää vauhteja pudottamaan.” Jussi Lähdekorpi, Ahlainen

“Minä asun myös Kivijärventien varressa ja olen todella huolissani kaikista, jotka joutuvat kulkemaan sitä pitkin kouluun tai kauppaan. Tie on mutkainen, eikä piennarta ollenkaan. Syvät ojat molemmin puolin, joten väistäminen on lähes mahdotonta. Tukkirekkoja ja muuta raskasta liikennetä tosi paljon henkilöautojen lisäksi. Minua suorastaan pelottaa kävellä tuolla tiellä, sillä olen itse ollut vähällä törmätä jalankulkijaan, kun aurinko häikäisi ja toinen auto tuli vastaan samaan aikaan.” Marita Salmikivi, Pomarkku

“Kankaan koulun kohdalla on tullut viime lukukaudella muun muassa esille seuraavaa: Valottomat pyöräilijät. Koulun piha on ahdas ja oppilaita autolla viedessä ja hakiessa on kyllä yksi jännitysnäytelmä. Jotkut oppilaat eivät käytä kevyen liikenteen väylää kylältä päin koululle mennessään vaan kulkevat tuossa autotiellä, se on kapea ja vaaran paikka tulee, mikäli tulee molemmista suunnista autoja jalankulkijoiden kohdalla. Jotkut ajavat siinä autolla todella kovaa vauhtia, koulun kohdalla oleva liikenteenjakaja, jossa suojatiet rauhoittavat kyllä siinä kohtaa.” Minna Toro, Noormarkku

“Pomarkussa Koulutie nimeä kantava tie ei ole kyllä koululaisia varten. Kirkonkylän koulun ajosuuntia ja reittejä on muuteltu moneen kertaan. Harjantieltä koululle tultaessa on lapsilla käytössä pyörätie, jonka avulla pääsee turvallisesti koulun pihaan. Hakalinnan suunnalta koululle päin ei ole käytössä pyörätietä vaan ainoastaan kapea autotie, jossa ei mahdu kulkemaan kunnolla kaksi autoa rinnakkain. Tien talvikunnossapito on huono ja aikuisenakin vaunujen kanssa siellä kulkiessa on pakko pysähtyä tien reunaan auton tullessa vastaan/ohi. Ystäväni on tämän asian kanssa lähestynyt ala-asteen rehtoria, jonka vastaus oli että nuokkarin kautta Vanhantien varteen lähtevä soratie on hyvä turvaamaan koulumatkaa. Itse olen eri mieltä tässä asiassa. Jos lapsi asuu Katajamäessä ja lähtee ala-asteelta kotiin tätä rehtorin ilmoittamaa tietä, niin ensinnäkin kierto on huomattava (Ei lyhin mahdollinen) ja risteyksen ylityksiä tulee aivan turhaan. Alakoululaiset pääsevät lounasaikaan koulusta, jolloin Hakalinnan pihasta lähtevät autot ovat turvallisuusriski. Samoin koulusta lapsensa hakevat tulevat Koulutieltä seuraavaan risteykseen jonka lapsi ylittää.  Mielestäni tämä ei vaikuta kovin turvalliselta matkalta.” Aleksandra Koivunen, Pomarkku