Kraanavedestä jää outo, kuivahko jälkimaku Lampissa

Katja-Maarit Kujanpää toivoo, että veden laatu saadaan nopeasti kuntoon.

Lampin asukkaat ovat jo reilun kuukauden päivät ihmetelleet kraanasta tulevan veden laatua. Sitä juotaessa jää suuhun outo jälkimaku, suu kuivuu ja tulee kova janon tunne. Myös Ahlaisista on raportoitu samanlaisista ongelmista. Ongelmat alkoivat 9. lokakuuta, kun vesi oli pari tuntia poikki ja sen jälkeen hanasta tuli prötköttäen vettä. 

Talousvesi alkoi virrata Harjakankaan tekopohjavedenottamolta Noormarkusta Poriin ja uutta linjaa Porista Ahlaisiin ja sieltä Lamppiin. Ahlainen – Lamppi -linja yhdistettiin syys-lokakuun vaihteessa. 

Aiemmin Lampissa juotiin Ahlaisten pohjavedenottamon vettä.

– Vesi on oudon hajuista, makuista  ja välillä ruskehtavaa. Meille asukkaille onkin herännyt kysymys, että onko uutta putkea puulattu tarpeeksi? Eli onko sinne päästetty tarpeeksi isolla paineella vettä, jotta putkessa oleva biofilmi on irronnut vai tuleeko tämä lika nyt meidän hanoistamme pikkuhiljaa juotavaksi, kysyy Lampissa asuva Katja-Maarit Kujanpää.

Kujanpää kuuluu Lampin-Ylikylän vesiosuuskuntaan, joka ostaa veden Porin Vedeltä ja myy sen edelleen osuuskunnan osakkaille. 

– Aiemmin, kun vesi tuli Ahlaisista vesi oli hyvää, eikä siinä ollut maku- tai hajuhaittoja, Kujanpää kertoo.

Lue koko juttu ja Porin Veden vastaus paperilehdestä 18. marraskuuta.