
Jos ei valmiina saa hyvää, täytyy itse tehdä. Tällä periaatteella pomarkkulainen Jukka Rosendahl on rakentamassa nyt jo kolmatta mönkijäänsä. Hän harrastaa mönkijällä ajoa West Coast ATV-nimisessä mönkijäyhdistyksessä. Yhdistys ylläpitää reitistöjä ja ajoharjoituspaikkoja sekä kuuluu myös Vapaaehtoisen pelastuspalvelun eli Vapepan verkostoon.
Nelisen vuotta sitten Rosendahl hankki ensimmäisen mönkijänsä aivan muuhun tarkoitukseen kun suo- ja maastoajoon.
– Kavereiden yllyttämänä tuli lähdettyä ensimmäinen kerta hieman haastavampiin maastoihin ja tässä sitä nyt ollaan. Aluksi piti lähteä rengaskaupoille ja kohta koko kone muuttuikin vakio tieliikennemönkijästä maasto- ja upotuskelpoiseksi kulkupeliksi.
Koko ikänsä kaikenlaisten menopelien ja laitteiden kanssa touhunneena Rosendahl koki, että tehtaalta tulleita menopelejä pitää vähän tuunailla, rakennella ja parantaa niiden ominaisuuksia.
– Täytyyhän ajokoneen olla aina vähän persoonallinen, jotta oma kädenjälki näkyy.
Parannuksia ei tehdä kuitenkaan sen takia, että voisi sanoa, että itse tein vaan ajatuksena on saada mönkijästä vakaampi kestävämpi ja ajettavampi, hän perustelee.
Lue koko juttu Uutisluotsista 21. lokakuuta.