Uutisluotsi ilmestyminen jatkuu lokakuun alussa

Paikallislehti Uutisluotsin ilmestyminen jatkuu. Lalli Oy jatkaa Uutisluotsin julkaisemista lokakuun alusta alkaen. Päätoimittaja ja kustantaja Kim Huovinlahti kertoo uuden paikallislehden olevan oiva lisä Lalli Oy:n mediakentässä. Tähän saakka Lalli Oy on kustantanut kaupunkilehti Satakunnan Viikkoa, Satakunnan Yrittäjät -lehteä sekä paikallislehti Ulvilan Seutua.
– Uutisluotsi on hyvä paikallislehti. On hienoa, että pystymme turvaamaan lehden tulevaisuuden. Pystymme antamaan lehdelle tukea niin mediamyynnissä, taloushallinnossa kuin tuotannossakin. Tällä tavalla päätoimittaja Ruokoski pystyy keskittymään lehden sisältöön, josta hän jatkossakin vastaa. Lalli Oy:n asemaa Satakunnan mediakentässä Uutisluotsi vahvistaa hyvin. Lehti sopii meidän pirtaamme. Ja viime kädessä kyse on myös paikallisuudesta. Lalli Oy on paikallinen mediatalo, kannamme osaltamme vastuuta alueen elinvoimasta. Tämä oli sellainen teko.
Lehden julkaiseminen jatkuu entisellään niin, että ensi viikon numero (29.9.) ei ilmesty, mutta lokakuun alusta lähtien lehti taas ilmestyy postiluukkuihin tilaajille normaalisti kerran viikossa. Ensimmäinen uuden kustantajan julkaisema lehti ilmestyy 6. lokakuuta.
– Lehden tekemisessä on nyt reilun viikon tauko, jonka aikana pyrimme saamaan järjestelmät toimimaan. Lehti painetaan jatkossa Tampereella ja jakelun hoitaa edelleen posti. Toimitus säilyy Noormarkussa osoitteessa Finpyyntie 9 ja sähköpostiosoitteet ja puhelinnumerot säilyvät entisinä.
Lehden ulkoasu ei oleellisesti muutu ja lehti kertoo edelleen samoista paikallisia ihmisiä kiinnostavista asioista ja ilmiöistä. Päätoimittajana ja sisällöntuottajana jatkaa Annina Ruokoski. Lisäksi lehteä tehdään kattavan avustajaverkoston turvin. Myös digitaalista sisältöä kehitetään tulevaisuudessa.
– Tämä on huojentava ja hieno asia, alue todella tarvitsee oman mediansa. Leveämmillä hartioilla paikallislehteä on entistä helpompi tehdä. Minä keskityn täysin nyt sisältöön, uutisointiin ja juttujen kirjoittamiseen, emoyhtiö huolehtii muusta. Toivottavasti lukijat ottavat edelleen matalalla kynnyksellä yhteyttä, jotta saadaan tehtyä ainutlaatuista ja läheistä sisältöä paikallisen lehden sivuille, lehteä tähän saakka kustantanut Annina Ruokoski toteaa tyytyväisenä.
Viime viikon Uutisluotsissa kerrottiin ikävä uutinen lehden lakkautuksesta. Tilanne lähti kuitenkin nopealla aikataululla kehittymään ja tämän viikon tiistaina päästiin sopimukseen julkaisuoikeuksien myynnistä Lalli Oy:lle.
– Olen viikon aikana saanut uskomattoman määrän viestejä ja puheluita asian suhteen. Lukijat, tilaajat ja mainostajat kokevat paikallisen todella tärkeäksi ja tarpeelliseksi. Kiitos kaikista tsemppiviesteistä ja jopa lahjoista, joita olen saanut. Välittämisen määrä on ollut huikea. Huikeaa on myös se, että lehti jatkaa, Annina Ruokoski kiittää.