Lämmin ilma kutsuu puutarhatöihin

Auringon lämmittäessä ihanasti poskipäitä, on otollinen aika iskeä sormet multaan. Puutarhassa kukkii ehkä jo varhaisimmat kukat ja ensimmäiset taimet pilkottavat mullasta. Joissakin puutarhoissa on nähty ensimmäisiä kukkia jo helmi-maaliskuussa.

– Tämä talvi oli poikkeuksellinen. Leuto talvi mahdollisti sen, että puutarhaa on voinut kunnostaa myös talven aikana, kun maa ei ole ollut roudassa, kertoo Vihervinkin puutarhuri Minna Uskali.

Keväällä varmasti monen viherpeukalon sormet syyhyävät päästä puutarhatöihin. Mistä sitten lähteä liikkeelle?

– Istutuksissa on tärkeää ottaa huomioon ilmansuunnat, onko istutuspaikka varjoinen vai valoisa. Myös maaperä vaikuttaa kasvien pärjäämiseen. Esimerkiksi alppiruusut ja pensasmustikka vaativat happaman maaperän, neuvoo Uskali.

– Puolet vuodesta on lehdetöntä aikaa, joten se tulisi myös ottaa huomioon pihan suunnittelussa. Havukasvit ovat ikivihreitä ja näyttävät lumettomanakin talvena kivoilta, joten niitä kannattaa istuttaa pihaan.

Puutarha kannattaa rakentaa ja toteuttaa oman kiinnostuksen mukaan. Jos heti alkuun tietää, ettei puutarhatöille löydy aikaa, kannattaa hankkia helppohoitoisia kasveja.

– Erilaisilla katekankailla ja kivillä voidaan vähentää rikkaruohojen kasvua ja näin puutarhan hoidosta tulee helpompaa, vinkkaa Uskali.