
Lauhanvuoren ja Seitsemisen kansallispuistoissa voi nyt kohdata metsäpeuroja eli suomenpeuroja ensimmäistä kertaa puoleentoista vuosisataan. Meneillään on MetsäpeuraLIFE-hanke, jonka tavoitteena on totutustarhausten kautta palauttaa metsäpeuroja takaisin alkuperäisille asuinsijoilleen. Lauhanvuoren ja Seitsemisen tarhojen peurat ovat pääosin peräisin eläintarhoista, mutta joukossa on myös luonnosta pyydystettyjä.
– MetsäpeuraLIFE on seitsemän vuoden hanke, joka alkoi 2016 ja päättyy 2023. Tähän mennessä Lauhanvuoren ja Seitsemisen tarhoista on vapautettu 41 metsäpeuraa. Viime vuonna vapautetuille vaatimille tiedetään syntyneen kaksi vasaa ja tänä vuonna mahdollisesti ainakin neljä.
– Kuudella aikuisella vaatimella on satelliittipanta, joten pystymme seuraamaan niiden liikkeitä, selvittää MetsäpeuraLIFE-hankkeen projektipäällikkö, noormarkkulainen Sakari Mykrä-Pohja.
Lue koko juttu torstain 1.7. Uutisluotsista.