
Lavialainen Tero Lehti on yksi suositun Eränkävijät-sarjan tähdistä. Tero ja hänen lapsuudenystävänsä Manu Soininmäki ovat olleet eränkävijöitä toisesta tuotantokaudesta lähtien.
Tero ja Manu testaavat sarjassa erilaisia metsästykseen ja kalastukseen liittyviä härveleitä. Manu on väitöskirjaansa valmisteleva biologi ja veijarimainen Pelle Peloton, jonka aivoissa syntyy ideoita toinen toistaan erikoisemmista pyydyksistä. Rauhallisempi Tero puolestaan auttaa Manua toteuttamaan ja testaamaan keksintöjään.
– Manu on ollut hassu keksijä ihan pikkupojasta lähtien, Tero nauraa.
Tero ja Manu ovat molemmat varttuneet Lempäälässä. Manu asuu nykyään Vesilahdella ja Tero Laviassa, missä hänen vaimonsa Suvi Lehtokannel pyörittää Lounas-Kahvila Mintunlehteä. Terolla on oma yrityksensä Eräturkis, joka on pienriistan nahkamuokkaamo. Lisäksi hän käy töissä Rantasen Nahkajalostamossa.
Tero on intohimoinen metsämies. Hän on metsästänyt pikkupojasta lähtien ja kuuluu Lassilan metsästysseuraan.
– Isäni jalanjäljissä kuljen. Ensimmäisen jänikseni ammuin niin pienenä, että isä seisoi takana ottamassa koppia, kun minä kaaduin rekyylin voimasta taaksepäin.
Lue koko juttu paperilehdestä 18. marraskuuta.