Lavian kirjaston aukioloajat pidentyvät seitsemällä tunnilla

Ulla Hänninen asioi viikoittain Lavian kirjastossa ja lainaa useamman kirjan kerralla.

Lavian kirjastossa ollaan iloisia, kun kirjaston aukioloajat laajenevat seitsemällä tunnilla viikossa.

– Meillä on ollut maaliskuusta saakka kirjastovirkailija Harri Havanka töissä, joten se mahdollisti pidempien aukioloaikojen pitämisen, kertoo vastaava kirjastonhoitaja Marjut Koski.

Myös Lavian kirjastossa korona laittoi kirjaston ovet säppiin pariksi kuukaudeksi keväällä. 

– Pikkuhiljaa toiminta on palautunut ennallaan. Menemme koronaohjeistuksilla syyslomaan saakka ja katsomme sitten, mikä on tilanne, kertoo Koski.

Kirjastot eivät pidä tällä hetkellä avoimia tilaisuuksia, joten kirjaston toiminta keskittyy pitkälti kirjojen lainaamiseen.