
Porin YH-Asunnot Oy on pyytänyt kaupunginhallitukselta ennakkokäsitystä Lavian Kotiranta 1:n ja Kotiranta 2:n kiinteistöjen myymisestä. Kotiranta 1 on kuusipaikkainen kehitysvammaisille tarkoitettu asumisyksikkö ja Kotiranta 2 on ikäihmisten asumisyksikkö.
Kotiranta 2 on ollut tyhjillään jo puolisen vuotta. Sen asukkaat on siirretty Aleksinhoviin. Porin perusturva on irtisanonut Kotiranta 2:n vuokrasopimuksen päättymään 30. kesäkuuta, eikä tälle kiinteistölle ole kaupungilla käyttöä.
Varsinainen kysymysmerkki on Kotiranta 1:n ja sen asukkaiden kohtalo. Asumisyksikössä on tällä hetkellä kuusi asukasta.
Kotiranta 1:n vuokrasopimus jatkuu toistaiseksi olevalla sopimuksella kuuden kuukauden irtisanomisajalla. Myytäessä Kotiranta 1:n vuokrasopimus siirtyisi sellaisenaan ostajalle.
Kaupunginhallitus halusikin lisäselvityksiä Kotiranta 1:n asukkaiden osalta ja päätti esittelijän muutettua ehdotustaan palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi. Kaupunginhallitus päätti pyytää perusturvatoimelta lausunnon siten, että asiaan voidaan palata 9. elokuuta kokouksessa.
Lavian virastotalon ja liikerakennuksen purkaminen puolestaan on jäissä ainakin toistaiseksi. Varsinais-Suomen ELY-keskus on antanut vaarantamiskiellon, joka kieltää Lavia-Seura Oy:n tekemään suojeluesitykseen liittyen kaupunkia toistaiseksi ryhtymästä toimenpiteisiin, jotka vaarantavat rakennuksen kulttuurihistoriallista merkitystä.
Lavia-Seura on esittänyt virastotalon ja liikerakennuksen suojelemista ja ELY-keskus katsoo, että kyseessä saattaa olla rakennusperinnön suojelusta annetun lain mukainen suojelukohde. ELY-keskuksen on käsiteltävä suojelua koskeva asia kahden vuoden kuluessa vaarantamiskiellon antamisesta.
Lue lisää 24.6. Uutisluotsista.