Lavian uusi apteekkari avaa apteekin myös Satasairaalaan

Ulrika Uusitalo on Lavian 11. apteekkari.

Lavian uusi, joulukuun puolivälissä aloittanut apteekkari Ulrika Uusitalo avaa tämän vuoden aikana apteekin myös Satasairaalaan.

– Fimean myöntämä apteekkilupa on Porin 11. apteekkiin, johon kuuluu myös Satasairaalan alueelle perustettava uusi pääapteekki. Tämän perustamisen myötä Lavian apteekista tulee sivuapteekki Kiikoisten sivuapteekin rinnalle.

Lavialaisten ja kiikoislaisten ei tarvitse kuitenkaan huolestua, sillä kaikki palvelut pysyvät paikkakunnilla ennallaan. 

– Lääkevarastot pyritään pitämään asiakkaiden tarpeita vastaavana ja tilaamallakin mikä tahansa tuote saadaan yleensä seuraavaksi arkipäiväksi.

Työntekijät ovat tuttuja, Laviassa Mirva Ohvo ja Tuula Ojamäki sekä Kiikoisissa Outi Mäntysalo.

– Anne Lehtonen on tehnyt hyvää työtä ja kehittänyt apteekin palveluja asiakaslähtöisesti, luonut sellaisia palveluja, joita täällä tarvitaan. Meillähän on täällä lääkkeiden kotiinkuljetus sekä etälääkäripalvelu, ne toimivat tulevaisuudessa samalla tavalla kuin ennenkin, Ulrika Uusitalo lupaa.