
Jaakko Jonkka esittää mielipidekirjoituksessaan (Uutisluotsi 30.4.) Porin kaupunginhallitukselle kysymyksiä Lavian virastotalon myymisestä.
– Mikä intressi kaupungilla on maksaa purkamisesta aiheutuvia kustannuksia, kun se voisi päästä itselleen tappiota tuottavasta rakennuskompleksista edullisemmin eroon suostumalla ostotarjoukseen, Jonkka pohtii kirjoituksessaan.
Porin kaupungin toimialajohtaja Lauri Kilkku kommentoi vastauksessaan, että lavialaisten jättämässä ostotarjouksessa Porin kaupungille ehdotettiin, että kaupunki myy Kiinteistö Oy Lavian Virastotalon koko osakekannan yhdellä eurolla, mutta samalla kaupungin tulisi jättää kiinteistöyhtiöön noin 150 000 euroa rahavaroja.
Tarjouksen jättänyt Pasi Törmälä kommentoi, ettei ostotarjouksessa esitetty vaatimusta, vaan he olisivat olleet valmiita keskustelemaan kaikesta muusta paitsi purkamisesta.
– Toivoimme saavamme neuvotteluissa Porin kaupungilta toiminnan kehittämistä varten 70 prosenttia arvioiduista purkukustannuksista. Mikä tahansa summa olisi auttanut meitä saamaan toiminnan käyntiin, Pasi Törmälä kertoo.