Leirit vaihtuivat päivärippikouluihin

Noormarkun seurakunnan kirkkoherra Kari Penttinen on tyytyväinen, että rippikoulut pystytään toteuttamaan vallitsevasta tilanteesta huolimatta.

Useat rippikoulut järjestetään tänä kesänä päivärippikouluina koronan vuoksi. Noormarkun seurakunnan kesän ensimmäistä rippikoulua siirrettiin heinä-elokuun vaihteeseen. Muut rippikoulut toteutetaan melkein suunnitellun mukaisesti.

– Teimme selkeän ratkaisun, että rippikoulut pidetään päivärippikouluina. Ensimmäisen leiririppikoulun siirto kesäkuulta heinäkuun loppuun päivärippikouluksi harmittaa eniten, kertoo kirkkoherra Kari Penttinen Noormarkun seurakunnasta.

Rippikouluissa pidetään erityistä huolta turvaväleistä ja hygieniasta. Turvavälit huomioidaan muun muassa leikeissä, peleissä ja tiiviissä hartauspiireissä.

– Meidän täytyy varjella täällä toinen toistamme. Onhan tämä poikkeuksellinen tilanne, mutta koitamme järjestää mielenkiintoista ja monipuolista ohjelmaa, Penttinen kertoo.