Lukion ja yhteiskoulun oppilaat etäopetukseen Pomarkussa

Nuorisotalo kiinni ja ruokailuja eriytetään

Kuvituskuva

Kirkonkylän koulussa opetus jatkuu normaalisti

Ylioppilaskirjoitukset jatkuvat kiristetyllä ohjelmalla

Pomarkun kunnan yhteiskoulussa ja lukiossa siirrytään maanantaista 16. maaliskuuta etäopetukseen koronaviruksen, COVID19 etenemisen hillitsemiseksi. Päätös siirtymisestä tehtiin sunnuntaina Pomarkun kunnan korona-ryhmässä. Päätökseen päädyttiin, jotta saadaan ylioppilaskirjoitukset vietyä läpi turvallisesti. Samalla vähennetään riskiä ja pystytään harjoittelemaan sekä valmistautumaan, jos myöhemmin on tarve kovemmille päätöksille.

Järjestelyt jatkuvat ainakin perjantaihin 20.3.2020 asti, jolloin  asiasta viimeistään päätetään ja tiedotetaan lisää. Tänään sunnuntaina oppilaat ja huoltajat ovat saaneet asiasta Wilma-viestin.

Kirkonkylän koulu eli alakoulu valmistautuu myös mahdolliseen etäopetukseen, mutta maanantaina koulu jatkuu vielä normaalisti. Kaikkien huoltajien kannattaa tarkasti seurata Wilma-viestejä. 

Varhaiskasvatus ja esiopetus jatkavat toimintaansa normaalisti, lukuun ottamatta toiminnassa tapahtuvia sisällöllisiä muutoksia, hygieniatason maksimointia sekä muita varautumistoimenpiteitä koskien viruksen leviämistä. Lasten vanhempia on tiedotettu tilanteesta sunnuntaina 15.3. Mahdollisista muutoksista tiedotetaan heti, jos niitä tulee. Uusin tieto asiasta löytyy myös aina kunnan kotisivuilta. Vanhempia kehotetaan seuraamaan Daisyn viestejä.

Yhteiskoulun ja lukion oppilaiden huoltajia on tiedotettu etäopetukseen siirtymisestä sunnuntaina 15.3. ja ohjeistettu, miten varaudutaan alkavaan etäopetusjaksoon. Myös Kirkonkylän koulun oppilaiden vanhemmille on tiedotettu tilanteesta ja siitä, että maanantaina opetus jatkuu normaalisti.

Yläkoulun ja lukion oppilaat tulevat saamaan ensimmäiset ohjeet etäopiskelua varten maanantaina 16.3. Wilman tai PedaNetin kautta tai mikäli Wilma ei ole käytössä, puhelimitse. Opiskelu tapahtuu kotoa käsin hyödyntäen oppilaille tuttuja oppimateriaaleja ja tietoteknisiä välineitä. Opettajat ohjaavat aktiivisesti oppilaita opinnoissaan sähköisten välineiden kautta. Oppikirjoja voi vielä maanantaina 16.3. käydä hakemassa koululta oppilaskaapeista Wilmaan jaetun ohjeen mukaisesti. Lähestyvän koeviikon tilannetta tarkastellaan, kunhan tilanne selkenee.

Pomarkun lukiolla ylioppilaskirjoitukset toteutetaan ylioppilastutkintolautakunnan ohjeiden mukaisesti, eli alkavalla viikolla on joka päivä koe. 

Oppilailla ja opiskelijoilla on käytössään normaalit oppilas- ja opiskeluhuollon palvelut myös etäopiskelun aikana, mutta koulussa ei luonnollisesti ole ruokailuja.

Nuorisotalo kiinni

Pomarkun kunta sulkee nuorisotalon ja eriyttää keskuskeittiön ruokalatoimintoja koronaviruksen vuoksi tiistaina 17. maaliskuuta.

Terveyskeskuksen, vanhainkodin ja päiväkodin sekä esiopetuksen ruokailut on eriytetty huomisesta 17.3.2020 alkaen. Pomarkun kunnan keskuskeittiön ruokalassa ovat ruokailleet esiopetuksen lapset ja henkilökunta, sekä terveyskeskuksen ja vanhainkodin henkilökuntaa. Torjuaksemme koronaviruksen etenemistä siirrytään keskuskeittiön ruokalassa eri tiloissa tapahtuvaan eriytettyyn ruokailuun toistaiseksi. Asiasta on tiedotettu ruokailijoita tämän päivän aikana.

Nuorisotalo suljetaan toistaiseksi maanantaina 16.3.2020 alkaen.

Liikunta- ja kulttuuritapahtumat sekä sisäliikuntatilat. Kunnan ylläpitämät sisäliikuntatilat (Pomarkun Monitoimihalli ja kuntosali sekä yläasteen kuntosali) on suljettuna 16.3. alkaen. Kunnan järjestämä ryhmäliikunta on peruutettu toistaiseksi, samoin kunnan järjestämät kulttuuritapahtumat.

  Jaa: