
Vanhatalon tilalla Siikaisissa maatilan toiminta jatkuu normaalisti koronatilanteesta huolimatta.
– Korona ei ole vaikuttanut meidän toimintaamme. Suomessa on perusasiat kunnossa ja omavaraisuusaste 80 prosenttia. Niin kauan, kun rajat pysyvät auki ja eläimet saavat valkuaisrehua, niin meillä ei ole mitään hätää, kertoo maatilayrittäjä Heikki Vanhatalo.
Hän kuitenkin korostaa, että suomalainen kotieläintuotanto on tälläkin hetkellä osittain riippuvainen ulkomaan tuontirehusta, sillä kotimainen rypsin tuotanto on ollut kannattavuudeltaan heikkoa.
– Tämän hetkinen tilanne korostaa, miten tärkeää kotimaisen rypsin tuotannon tukeminen olisi. Toivon, että tästä otettaisiin opiksi ja ihmiset muistaisivat kotimaisen tuotannon arvon. Jokainen voi omilla ostopäätöksillään vaikuttaa suomalaisen tuotannon tilaan, jonka merkitys korostuu kriisin hetkillä, Vanhatalo painottaa.
Vanhatalon tila pyörii jo 13. sukupolvessa ja on ollut toiminnassa vuodesta 1662 asti. Heikki Vanhatalo siirtyi tilan yrittäjäksi vain 22-vuotiaana yhdessä veljensä Juho Vanhatalon kanssa. Nuoret yrittäjät ovat kuitenkin olleet jo pienistä pojista saakka mukana toiminnassa.
– Kyllähän sitä aika nuorena tuli lähdettyä yrittäjäksi, mutta hyvin tässä on pärjätty, Vanhatalo sanoo.