Makuhunajista twistiä ruuanlaittoon

Makuhunajat ovat Marika Häggqvistin tuotekehittelyn tulosta. Ne maistuvat sellaisenaan vaikka jälkkärinä tai flunssan karkottajana.

Minttusuklaata, salmiakkia, mandariinia, sitruunaa, eukalyptusta, inkivääriä, anista ja appelsiinia. Idea makuhunajiin lähti siitä, kun noormarkkulainen Marika Häggqvist kaipasi valikoimaa tuottamaansa hunajaan ja nyt heillä on yli kymmenen erilaista hunajaa myynnissä. Makuhunajat ovat Marikan oman testauksen ja tuotekehittelyn tulosta. 

– Salmiakkinen ja minttusuklainen hunaja toimivat ihan sellaisenaan vaikka jälkiruokana. Kanervahunaja on taas hunajien aatelia, hyytelömäistä ja aromikasta, hän kertoo.

Marika innostui mehiläistenhoidosta 15 vuotta sitten agrologi-opintojensa yhteydessä. 

– Kahdella opettajalla oli mehiläispesiä ja ajattelin, että wau, minäkin haluan kokeilla. Stipendin avulla sain hankittua hoitotarvikkeita ja ensimmäisen pesäni Porista.

Marika kävi mehiläistarhaajan ammattitutkinnon Kankaanpäässä. Toiminta alkoi ensin harrastuksena, nyt hunajatila tuottaa monta tuhatta kiloa hunajaa vuodessa.

– Sato vaihtelee hyvin paljon vuosittain. Satokausi oli tänä kesänä poikkeuksellisen pitkä, sillä elokuussa alkoi taas tulla hunajaa, hän kertoo.

Häggqvistien maatila sijaitsee Siipyyssä. Hunajatuotanto on tilan sivutoimi kasvinviljelyn ja metsätalouden ohessa. Pesiä Häggqvisteillä on sekä Siipyyssä että Noormarkussa yhteensä 70. Yksi pesä tuottaa noin 40 kiloa hunajaa vuodessa.