
POMARKKU
Mikäli kaikki sujuu suunnitelmien mukaan, elokuussa tai viimeistään syyskuussa julkaistaan Pomarkun taidepuistossa Olli Lindholmin näköispatsas. Hankkeen puuhamiehenä toimii pomarkkulainen Markus Myllymäki. Patsaan sijoituspaikka taidepuistossa on vain muutaman sata metriä siitä, missä Olli asui lapsuus- ja nuoruusvuosiaan.
– Haluan kunnioittaa Ollin elämäntyötä ja kiittää siitä, että hän toi usein esille pomarkkulaisuutensa ja juurensa täällä. Olen ollut Ollin ja Yö-yhtyeen fani pitkään, Ollin yhtäkkinen kuolema reilut kolme vuotta sitten oli kova pala minulle, kuten varmasti monelle muullekin fanille.
– En kuitenkaan halua patsaasta pyhiinvaelluspaikkaa vaan ennemminkin kunnianosoituksen hänelle ja hänen työlleen. Näköispatsas tehdään puusta ja sen tekee moottorisahataiteilija Ulla Haglund. Ajatuksena on, että patsas on kuin Olli lavalla, leveässä haara-asennossa pitäen kiinni kahdella kädellä mikrofonista, Markus Myllymäki kertoo.
Lue koko juttu paperilehdestä 9. kesäkuuta.