Matilda ja Ida ovat vuoden nuoria satakuntalaisia

Matilda Wallenius ja Ida Lehtonen pääsivät tekemään työharjoitelunsa pomarkkulaisessa perheessä. Teksti ja kuva Maarit Kautto.

Söörmarkusta kotoisin oleva Matilda Wallenius ja ulvilalaissyntyinen Ida Lehtonen ovat hyvä esimerkki siitä, että joustavuus ja positiivisuus kantavat hankalana korona-aikanakin. Kun korona maaliskuussa 2020 kärjistyi, joutuivat WinNovassa lähihoitajiksi opiskelleet nuoret naiset keskeyttämään viimeisen työelämässä oppimisen jaksonsa jo ensimmäisen viikon jälkeen. Molemmille tarjottiin kuitenkin mahdollisuutta suorittaa jakso uudenlaisella tavalla työskentelemällä perheessä. Sekä Matilda että Ida tarttuivat tilaisuuteen ennakkoluulottomasti ja joustaminen ja mukautuminen vaikeaan tilanteeseen palkittiin. Molemmat valmistuivat toukokuussa 2020 lähihoitajiksi osaamisalueenaan lasten ja nuorten hoito ja kasvatus.

Satakuntaliitto myönsi Matildalle ja Idalle joustavuudesta ja positiivisesta asenteesta Vuoden nuori satakuntalainen -palkinnon.