Matti Mattsson ja Pentti Keränen mittelivät avovedessä

Porilainen Matti Mattsson ja espoolainen Pentti Keränen ovat molemmat Suomen huippuja. Torstaina he testasivat Ahlaisten avovesiuinnin.

Annina Ruokoski
Ahlainen

Kuudennen kerran järjestetty Ahlaisten avovesiuinti keräsi muun muassa Suomen parhaan miesuimarin Matti Mattssonin Porista sekä 85-vuotiaan, ikäluokkansa parhaan uimarin ja triathlonistin Pentti Keräsen Espoosta.  Kilpailumatka oli 620 metriä Ahlaisten uimarannasta Putajan rantaan. 

Mattsson innostui mukaan, kun kilpailukalenteri ammottaa muuten tyhjyyttään.

– Lauantaina olisin lentänyt Tokion olympialaisiin, kesälomaa juhannuksesta saakka viettänyt Mattsson kertoo.

Tulevaisuus miehellä on avoinna, kuten kaikilla muillakin.

– Eipä tässä oikein tiedä, mihin treenata, kun tulevista kilpailuista ei tiedä mitään. Toisaalta tilanne on kaikille sama, ja se vähän lohduttaa, totesi Mattsson ennen Ahlaisten avovesiuinnin starttia.

Uinti lähti liikkeelle Ahlaisten uimarannalta. Maali oli Putajan rannassa. Matkaa kertyi noin 620 metriä.

Toinen valtakunnan huippu, joka suoritti Ahlaisten kisan oli 85-vuotias Pentti Keränen,  joka kannustaa kaikkia iästä riippumatta liikkumaan. 

– Sain 68-vuotiaana massiivisen infarktin ja selvisin siitä. Silloin kysyin lääkäriltä, mitä voisin tehdä, ja hän suositteli aloittamaan liikunnan kevyesti.

Keränen ilmoittautui tuolloin uimakouluun ja innostui uinnin lisäksi myös triathlonista.

– Nyt tavoitteenani on olla ikäsarjani paras uimari ja triathlonisti Suomessa, Kolmas lajini on boulderointi eli kiipeily ilman varmistusvälineitä matalilla korkeuksilla. Boulderointia harrastetaan kivillä, matalilla kallioseinillä ja kiipeilyseinillä, Keränen sanoo. 

Hän liikkuu viikon jokaisena päivänä, vaikka kovin tarkkaa treeniohjelmaa hänellä ei olekaan.

– Kotijumppaa teen joka päivä, maanantaisin ja keskiviikkoisin pyöräilen, muina päivinä juoksen ja uin. Yhtään vapaata päivää ei ole. Syön kaikkea, mutta en koskaan paljon. Nälässä en itseäni pidä, Keränen kertoo .

Ensikertalaisena mukana avovesiuinnissa oli noormarkkulainen Mirja Lehtinen. Hänet oli houkutellut mukaan jokaisessa Ahlaisten avovesiuintitapahtumassa mukana ollut ahlaislainen Anitta Mäkinen.

– Käymme yhdessä avantouinnissa. Kiva tätä on kokeilla, Lehtinen sanoo.

Naiset olivat mukana rennolla meiningillä.

– Uidaan vain, kun se on kivaa, Mäkinen vahvisti. 

Ahlaisten avovesiuintitapahtuma 2020 tulokset:

Naiset

  1. Mattila Senni Rauman Uimaseura 7,04, 2) Karismaa Viola Pori 7,26, 3) Kanerva Saara Pori 7,29, 4) Koivuluoma Heta Porin Uimaseura 7,30, 5) Törmä Hanna Pori 7,34, 6) Elonen Viivi Rauman Uimaseura 8,02, 7) Lilja Liisa Pori 8,12, 8) Latva Tuija PTR Pori 8,23, 9) Känkänen Helka Rauman Uimaseura 9,34, 10) Manner Aino Porin Pyrintö 10,02, 11) Kononen Riikka Pori 10,06, 12) Jäntti Saara Pori 10,33, 13) Frantz Marie Christine Pori 10,51, 14) Suvela Annika Porin Tarmo 11,02, 15) Laine Kirsi Pori 11,24, 16) Välimäki Nina Vammalan seudun Voima 12,13, 17) Ahonkivi Irma Pori 12,50, 18) Åkerlund Kristiina Ahlaisten Urheilijat 13,15, 19) Mäkinen Anitta Ahlaisten Urheilijat 19,24, 20) Lehtinen Mirja Noormarkku 19,29.

Miehet

  1. Mattsson Matti Pori 6,52, 2) Törmä Juho Pori 7,24, 3) Karvonen Eetu Porin Uimaseura 7,47, 4) Siekkinen Mikko Kankaanpään Uimarit 8,41, 5) Pihlajamäki Patrik Kankaanpään Uimarit 9,33, 6) Salo Jarmo Noormarkku 10,19, 7) Elonen Veeti STR Rauma 10,32, 8) Keränen Pentti SETUS Espoo 11,25, 9) Kankaansivu Reijo Ahlaisten Urheilijat 14,25.