
Pomarkun tuleva kunnanjohtaja Mikko Airaksinen viettää parhaillaan kesälomansa ensimmäistä viikkoa, vaikka tuleva uusi pesti aiheuttaakin sen, että jo ensimmäisenä lomapäivänä eli maanantaina hän käväisi Ulvilan kaupungintalossa siivoamassa huonettaan.
– Pomarkun kunnanjohtajana aloitan 15. elokuuta, hän kertoo.
Airaksinen on työskennellyt Ulvilan talousjohtajana vuodesta 2013 lähtien.
– Aloitin tuolloin talouspäällikkönä, vuosien aikana tehtävät ovat hieman muuttuneet, sillä yleishallinnollisia asioita on siirtynyt Ulvilassa hallintopäällikölle ja minun tittelini on vaihtunut talouspäälliköstä talousjohtajaan. Talousjohtajan työtehtäviin on kuulunut myös kaupunginjohtajan sijaistaminen, joten kuntajohtajuus on sinänsä tuttua, Airaksinen toteaa.
Pomarkun kunnan asioihin Airaksinen on perehtynyt koko kevään ajan lukemalla muun muassa pöytäkirjoja ja esityslistoja. Lisäksi valinnan jälkeen kunnan nykyiseen johtoon on ollut olemassa tiivis yhteys.
– Heti aluksi pääsemme laatimaan tulevan vuoden talousarvioita. Ensi vuosi näyttää kohtuu hyvältä, jos vain verotuloja tulee, kuten on arvioitu. Näinä koronavuosinahan valtio on ottanut omaan piikkiinsä kuluja ja antanut kunnille hyvin rahoitusta, hän miettii.
Mikään kiire ei Airaksisen mukaan kunnan tulevassa budjetissa ei ole.
– Tässä asiassa ei kannata kiirehtiä, jotta saadaan tehtyä mahdollisimman realistinen budjetti. Valtion kunnille myöntämä verorahoitus voi vielä syksyn aikana muuttua, joten ei kannata hötkyillä, hän sanoo.
Lue koko juttu torstain 23.6. Uutisluotsista!