
Ei sen tarvi olla iso ja mahtava, jotta se saa melkoista tuhoa aikaan. Tämän huomasi pomarkkulainen Juhani Jokela, joka kesäpaikan välikatolle oli pesiytynyt näätäperhe.
– Juhannuksen jälkeen tulin käymään ja löysin kuistin portailta päreen palasia. Huomasin, että joku oli nakertanut vanhaan pärekattoon pienen kolon. Viheliäinen epeli oli päässyt tekemään kolon tuholaisverkon viereen vanhaan pärekattoon, Jokela kertoo.
Vielä tässä vaiheessa Jokela ei ollut täysin varma, mikä eläin välikatolle oli muuttanut vuokralaiseksi ilman lupaa.
– Se kuitenkin selvisi melko pian, sillä villojen keskeltä löytyi osittain syöty oravan raato, oravan pää ja jäniksen käpälä. Välikatolla piti majaansa näätä, joka oli tehnyt sinne villoihin pesän perhettään varten. Näky oli kaamea. Lisäksi välikatolla haisi suoraan sanottuna kusi ja paska. Haju tunkeutui myös taloon sisälle, Jokela kertoo.