Noormarkku-toimikunta etsii ideoita nimikkoviikon ohjelmistoon ja koko kylän elävöintiin

Pasi Rainiola odottaa innolla ehdotuksia, miten Noormarkusta tehtäisiin entistä viihtyisämpi asuinpaikka.

Keneen Noormarkku vetoaa ja kuka on valmis tekemään töitä yhdessä muiden kanssa kylän yhteisöllisyyden, tapahtumien ja elinvoimaisuuden eteen. Kaivataanko kylään skeittipuistoa, mopojen rassauspaikkaa vai uutta kepparikisarataa? Riittääkö jo olemassaoleva yhdistystoiminta vai kaipaatko uudenlaista tekemistä?
Esimerkiksi tällaisiin asioihin etsitään uusia ideoita ja ajatuksia sekä tietenkin ahkeraa talkoovoimaa. Tätä varten Noormarkun Kotiseutuyhdistys synnytti vuonna 2016 lakkautetun Noormarkku-toimikunnan uudelleen henkiin ja sen toimintaan haetaan parhaillaan jäseniä. Puheenjohtajaksi toimikuntaan valittiin Pasi Rainiola ja hän on laittanutkin jo hihat heilumaan.

– Ensimmäiseksi olen kontaktoinut Noormarkun alueella toimivia kyläyhdistyksiä ja heidän aktiiveitaan. Myös muihin yhdistyksiin ja seuroihin on oltu yhteydessä, mutta toimikunnan toimintaan pääsevät mukaan toki kaikki, joilla on innostusta ja vetoa kehittää asuinkylänsä toimintaa, ei siis tarvitse olla minkään yhdistyksen tai seuran jäsen, Rainiola sanoo.

– Olisi hienoa saada täysin uudenlaisia ideoita, niin sanotusti täysin boksin ulkopuolelta siitä, mitä tänne halutaan tai tarvitaan. Näihin kysymyksiin voi antaa vastauksensa myös Uutisluotsin paperilehden kyselyssä, joka julkaistaan tämän jutun yhteydessä. Vastauksia toivotaan 16. syyskuuta mennessä Uutisluotsin toimitukseen. Vastaajien kesken arvotaan lounaslahjakortti Ahlströmin klubille, Rainiola vinkkaa.

Lue lisää Uutisluotsin paperilehdestä 9. syyskuuta ja kerro samalla, miten Noormarkusta saataisiin entistä viihtyisämpi asuinpaikka!

1 kommentti

Kommentointi on suljettu.