
Jaana Ljungman ideoi Noormarkkuun lähituottajille uuden tavan saada tuotteitaan kaupaksi ja asiakkaille mahdollisuuden kannattaa paikallisten ja lähialueen yrittäjien palveluja. Noormarkun lähituottajat -facebookryhmässä voivat tuottajat, yrittäjät ja esimerkiksi käsityöläiset kaupata tavaroitaan. Kauppapäivä on keskiviikko ja ensimmäisen kerran myynti tapahtuu keskiviikkona 14. lokakuuta kahvila Modikan pihassa.
– Tämä toimii vähän kuin Reko-rinki, mutta säännöt ovat löysemmät. Pääasiallisesti myynti tapahtuu Facebook-ryhmässä, jossa asiakkaat tekevät tilaukset tuottajille ja hakevat ostoksensa keskiviikkona kello 18-19 Modikan piha-alueelta. Tuotteita voivat laittaa myyntiin myös vaikkapa yksityiset, jos esimerkiksi metsästä on saanut sieniä suuremman saaliin kuin omaan tarpeeseen. Tuottajat voivat ottaa mukaansa myös ylimääräistä tavaraa, joten hekin, jotka eivät ole sosiaalisessa mediassa tai Facebook-ryhmän jäseniä, voivat tehdä ostoksia. Kannattaa siis tulla katsomaan, mitä on tarjolla, hän kannustaa.
Ljungman on käynyt Porin Reko-ringissä silloin tällöin, mutta koki käyntien noormarkkulaisena haastavaksi.
– Onneksi sain mukaan pari muuta: Eerika Erikssonin ja Tanja Jylhän, jotka innostuivat pyörittämään paikallista ryhmää Facebookissa ja näin saamme oman tapahtuman kotinurkille.