Noormarkun markkinat järjestetään parin vuoden tauon jälkeen

Yrittäjät kutsuu yhdistyksiä mukaan ideoimaan

Artturi Välimäki, Annina Ruokoski, Jarmo Ruohola, Juha Sillanpää, Piia Pirhonen, Joni Rotkus, Tomi Lehtonen ja Tuomas Peltola ideoivat tulevia markkinoita Noormarkun Erämiesten ylläpitämällä Kalviikin korsulla.

Ensi syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna eli 3.–4. syyskuuta, Noormarkussa järjestetään parin vuoden tauon jälkeen markkinat. Perinteiset markkinat on kahtena vuotena jouduttu perumaan pandemiatilanteen takia, mutta nyt yrittäjillä on vahva luotto siihen, että markkinat pystytään jälleen järjestämään.

– Markkinoiden ajankohta pysyy samana, syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna ja paikkakin on sama eli Noormarkun yhtenäiskoulun kentällä. Markkinat ovat kaksipäiväiset, kuten aiemminkin, Noormarkun Yrittäjät ry:n puheenjohtaja Tomi Lehtonen kertoo.

Jotain vanhaa, mutta myös uutta, siinä on toimiva resepti markkinoiden järjestämiseen, joten Noormarkun Yrittäjät kutsuukin kaikkia muita alueen yhdistyksiä yhteiseen ideointipalaveriin Noormarkun kirjaston yläkertaan 10. toukokuuta kello 18.

– Yrittäjillä on ideoita ja ajatuksia tapahtuman uudistamisesta, mutta toivomme saavamme myös muita yhdistyksiä mukaan ideoimaan. 

Lue koko juttu paperilehdestä 7. huhtikuuta.