



Noormarkun markkinat saivat viime viikonloppuna väen liikkeelle. Aurinkoinen sää suosi tapahtumaa molempina päivinä ja innosti ihmisiä kaupantekoon. Varsinkin lauantaina markkina-alueella oli puolenpäivän jälkeen melkoinen tungos.
– Olemme olleet Noormarkun markkinoilla monta kertaa, paitsi viimeisinä kolmena vuonna, kun niitä ei järjestetty koronan takia. Hienoa, että markkinat nyt voitiin pitää. Meillä on täällä jo paljon tuttuja asiakkaitakin. Varsinkin lauantai oli hyvä kauppapäivä, väkeä oli liikkeellä todella paljon. Sunnuntai on perinteisesti hiukan hiljaisempi, harja- ja luutakauppiaat Marja ja Sointu Vuorela kertoivat.
Marko Nurminen maistatteli ja myi marinoituja valkosipuleita ja muita herkkuja. Kojulla parveili väkeä.
– Hyvin on kauppa käynyt. Marinoitu, hiukan makea sipuli on ollut suosittu tuote ja myös erimakuiset, marinoidut valkosipulinkynnet, Nurminen totesi.
Terttu Ketola myi Noormarkun Karjalaisten kojulla perinnekäsitöitä ja esitteli muun muassa lapasia, joiden malli on 100-vuotiaan karjalaismummon jäämistöstä.
– Kuviot kertovat karjalaisesta symboliikasta. Tämä kuvaa sydämellisyyttä, tässä on onnenlintu eli kukkilintu ja tämä viimeinen merkitsee uskonnollisuutta. Mallin suunnitellut mummo itse kuului Tiurulan ortodoksiseen seurakuntaan Hiitolan pitäjässä.
– Tässä on perinteiset Karjalantähti-lapaset, jollaiset minulla itsellänikin oli kädessä, kun ensimmäisen kerran lähdin perheeni mukana evakkoon Hiitolasta, Nehvolan kylästä, Terttu Ketola jutteli. Hän kertoi myös, että lapasia ja muita käsitöitä on käyty runsaasti ihailemassa ja kauppojakin on tehty.
Myös markkinayleisö tuntui tyytyväiseltä tapahtumaan.
– Hyvät markkinat, totesivat Iida Tuominen, Emmi Stjerna, Lisa-Marie Willman ja Julia Muhola lauantaina. Iida ja Emmi olivat löytäneet itselleen hauskat hatut ja Julia Muhola oli ostanut kivan pipon.
– Tullaan varmaan huomenna vielä uudestaan markkinoille, tytöt arvelivat.
Sunnuntaina markkinayleisöä ajelutti kaupunkijuna Poritar, jonka kyytiin nousivat muun muassa isä Kari Leino sekä pojat Tatu ja Taavi.
– Kiva tapahtuma. Lähdemme junalla katselemaan vähän Noormarkkua. Poikien mielestä tämä juna-ajelu on varmasti parasta, Kari Leino hymyili.