Noormarkun paloaseman rakentaminen alkanee keväällä 2022

Noormarkun uuden paloaseman kustannusarvio on 3,6 miljoonaa.

Porin tekninen lautakunta esittää kaupunginhallitukselle Noormarkun paloaseman karsitun hankesuunnitelman hyväksymistä. Kh palautti viime syksynä hankesuunnitelman uudelleen valmisteltavaksi ja edellytti, että paloasemalle suunniteltuja tiloja supistetaan, jotta kustannusarviota saadaan pienemmäksi.

– Nyt suunnitelmasta on karsittu muun muassa veteraanipaloautoille varattu tila. Tekninen lautakunta toteaa myös, että jatkosuunnittelussa tulee edelleen tehostaa tilankäyttöä kustannusarvion alentamiseksi.

– Alkuperäisessä hankesuunnitelmassa uuden paloaseman kustannusarvio oli noin 3,8 miljoonaa euroa. Karsinnan jälkeen kustannusarvio on nyt noin 3,6 miljoonaa euroa, kertoo kaupungin tilayksikön päällikkö Mikko Viitala.